Nomadland voitti odotetusti parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscarit, muttei putsannut koko palkintopöytää

Chloe Zhao on vasta toinen parhaan ohjaajan Oscarin saanut nainen. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva / STT

Ennakkosuosikki Nomadland voitti odotetusti sekä parhaan elokuvan että parhaan ohjauksen Oscarit, kun elokuva-alan säihkyvimmät palkinnot jaettiin Yhdysvalloissa varhain aamulla Suomen aikaa.

Nomadland sai yhteensä kolme pystiä, kun sen päätähti Frances McDormand sai parhaan naispääosan palkinnon. Se ei kuitenkaan putsannut koko palkintopöytää kuudesta ehdokkuudestaan huolimatta. Palkinnot jakautuivat tällä kertaa varsin tasaisesti: Nomadland oli kolmella palkinnollaan gaalan menestynein, kun taas kaksi palkintoa voittaneita elokuvia oli peräti kuusi kappaletta.

Nomadlandin ohjaaja Chloe Zhao on vasta toinen parhaan ohjaajan Oscarin saanut nainen palkinnon 93-vuotisessa historiassa. Vuoden 2010 gaalassa palkittiin Kathryn Bigelow elokuvasta The Hurt Locker. Zhaon ohjauspalkinto jää historiaan myös siksi, että hän on ensimmäinen ei-valkoinen parhaan ohjaajan palkinnon saanut nainen.

Dokumentaarisia elementtejä ja fiktiota yhdistävä Nomadland kertoo ikääntyvästä amerikkalaisesta työväenluokasta, johon kuuluvilla ei enää välttämättä ole rahaa asuntoon. He asuvat autoissaan ja matkustavat maan länsiosissa kausitöiden perässä.

– Olen aina löytänyt hyvyyttä ihmisissä, joita olen tavannut, kaikkialla maailmassa. Tämä (palkinto) kuuluu kaikille, joilla on uskoa ja rohkeutta pitää kiinni hyvyydestä itsessään ja toisissa ihmisissä – riippumatta siitä, miten vaikeaa se on, kiinalaissyntyinen Zhao sanoi.

Nomadland oli jo ennen Oscareita kauden palkituin elokuva. Helmikuussa se voitti parhaan draaman Golden Globen ja toi Zhaolle parhaan ohjauksen palkinnon. Pari viikkoa sitten sama tapahtui Britannian Bafta-gaalassa.

Elokuva pohjautuu toimittaja Jessica Bruderin reportaasikirjaan Nomadland: Surviving America in the Twenty-First Century.

Hopkinsin voitto pieni yllätys

Oscar-gaala järjestettiin koronapandemiasta huolimatta livetapahtumana, mutta tiukoin turvatoimin. Tapahtuman pääpaikkana toimi poikkeuksellisesti Union Station -rautatieasema, mutta esimerkiksi eurooppalaisia osallistujia on kokoontunut Lontooseen ja Pariisiin.

Harvat ja valikoidut vieraat, pääosin ehdolla olleet ja heidän läheisensä, istuivat parhaimpiinsa pukeutuneina pöydissä seuraten ripeästi edennyttä palkintojenjakoa.

Viimeisenä jaettiin parhaan miespääosan Oscar, jonka sai Anthony Hopkins elokuvasta The Father. 83-vuotias Hopkins ei ollut paikalla gaalassa vastaanottamassa palkintoaan.

Veteraaninäyttelijän suoritusta dementiaa ja isä-tytär-suhdetta kuvaavassa elokuvassa on kuvailtu niin sanotuksi perinteiseksi Oscar-rooliksi. Hopkins on voittanut pääosa-Oscarin myös roolistaan hyytävänä Hannibal Lecterinä vuoden 1991 elokuvassa Uhrilampaat.

Hopkinsin palkintoa voi pitää jossain määrin yllättävänä, sillä ennakkospekulaatioissa pääosapalkinnon arveltiin menevän postuumisti Chadwick Bosemanille roolista George C. Wolfen elokuvassa Ma Rainey’s Black Bottom.

Myös Black Panther -elokuvan pääosassa nähty Boseman kuoli viime vuoden elokuussa syöpään vain 43-vuotiaana.

Korjausliike monimuotoisuuden puolesta

Parhaiden näyttelijöiden kategorioissa oli ehdolla yhteensä 20 näyttelijää, joista yhdeksän on etnisyydeltään muita kuin valkoihoisia. Tätä on pidetty korjausliikkeenä gaalassa, jota on pitkään syytetty monimuotoisuuden puutteesta ehdokkaiden nimeämisessä.

Parhaasta miessivuosasta palkittiin Daniel Kaluuya, joka esitti poliittisen Mustat pantterit -liikkeen nuorta johtajaa Fred Hamptonia elämäkertaelokuvassa Judas and the Black Messiah. Hampton kuoli 21-vuotiaana vuonna 1969 poliisin hänen kotiinsa tekemässä ratsiassa. Surmaa on pidetty tarkoituksellisena.

Brittinäyttelijä Kaluuya muisti voittopuheessaan Hamptonia.

– Millainen mies hän olikaan. Olemme onnekkaita, kun saamme elää ajassa, jossa hän oli olemassa, Kaluuya sanoi.

Hän on kertonut pyrkineensä välittämään Hamptonin henkeä ja sanomaa ajassa, jossa Mustien panttereiden esiin nostamat rotukysymykset ovat yhä ajankohtaisia Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Poliisin Yhdysvalloissa harjoittama väkivalta ja rasismi nousivatkin toistuvasti esiin gaalan puheenvuoroissa.

Parhaasta miessivuosasta oli samasta elokuvasta ehdolla myös Lakeith Stanfield, joka esitti FBI:n ilmiantajaa William O'Nealia.

Parhaasta naissivuosasta palkittiin eteläkorealainen näyttelijä Youn Yuh-jung elokuvasta Minari. 1980-luvulle sijoittuva, Lee Isaac Chungin ohjaama elokuva kertoo eteläkorealaisesta perheestä, joka yrittää sopeutua elämään Yhdysvaltojen Arkansasissa. Minari oli ehdolla myös parhaan elokuvan palkinnon saajaksi.

Youn Yuh-jungin voitto tarkoitti, että niin ikään naissivuosasta ehdolla ollut Glenn Close jäi jälleen ilman Oscaria. Close on ollut ehdolla parhaasta naispääosasta tai -sivuosasta peräti kahdeksan kertaa.

Emerald Fennellille käsikirjoituspalkinto

Parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar meni Emerald Fennellille elokuvasta Promising Young Woman. Fennell on myös ohjannut elokuvan, joka Suomessa kulkee nimellä Lupaava nuori nainen.

Feministinen elokuva kertoo muun muassa vaikenemisen kulttuurista seksuaalisen hyväksikäytön ympärillä ja sen vaikutuksista, jotka ulottuvat myös uhrin lähipiiriin.

Parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon puolestaan saivat Christopher Hampton ja Florian Zeller elokuvasta The Father.

Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar meni ennakko-odotusten mukaisesti tanskalaisen Thomas Vinterbergin elokuvalle Yhdet vielä. Elokuva kertoo neljästä varhaiskeski-ikäisestä opettajamiehestä, jotka ryhtyvät tissuttelemaan määrätietoisesti ja tauotta. Heitä innostaa teoria, jonka mukaan pieni alkoholimäärä veressä ehkäisee masennusta.

Ilman yllätyksiä jaettiin myös parhaan pitkän animaation palkinto, jonka sai ennakoidusti Pixarin Soul.

Kommentoi