Sairaalan työntekijä otti kunnolla rokulia Italiassa: ei käynyt töissä 15 vuoteen, mutta sai koko ajan palkkaa

STT

Sairaalan työntekijä otti Etelä-Italiassa kunnolla omaa lomaa, ja jätti käymättä töissä 15 vuoden ajan. Palkkaa hänelle kuitenkin maksettiin koko ajan, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Mies sai paikallisen median mukaan tarpeekseen työnteosta Ciaccion sairaalassa Catanzarossa vuonna 2005. Tämän jälkeen hän on saanut työstään palkkatuloja yli puoli miljoonaa euroa, vaikka ei ole tehnyt mitään.

Italialaisen Ansa-uutistoimiston mukaan miestä epäillään nyt muun muassa petoksesta ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Kuutta sairaalan johtoon kuuluvaa henkilöä tutkitaan niin ikään osallisuudesta tapaukseen.

Tapaus tuli ilmi osana laajaa tutkintaa Italian julkisen sektorin väärinkäytöksistä.

Kommentoi