Suomen Kuvalehti: Sote-uudistus voi lykkääntyä vuodella

STT

Hallituspuolueissa on huolta siitä, että pitkään eri muodoissa valmisteltu sote-uudistus olisi jälleen lykkääntymässä, kertoo Suomen Kuvalehti .

Lehden mukaan mahdollisen lykkäyksen otti keskiviikkona kehysriihessä esille perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd). Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa johtava Markus Lohi (kesk.) on samoilla linjoilla.

Syynä olisivat eduskunnan työkiireet, joiden vuoksi lakipakettia ei ehkä ehdittäisi hyväksyä aiotussa aikataulussa ennen eduskunnan istuntotaukoa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta kaipaa lausuntoa seitsemältä muulta valiokunnalta.

Uudistuksen on ollut tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alussa. Viivästys lykkäisi uudistusta vuodella, koska Lohen mukaan kuntien isot uudistukset pitää ajoittaa vuodenvaihteeseen.

Kommentoi