Yhdysvaltain presidentti Biden ja Japanin pääministeri Suga vannoivat maidensa kohtaavan Kiinan haasteet rinta rinnan

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden (2. vas) ja Japanin pääministeri Yoshihide Sugan tapasivat ensimmäisen kerran perjantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden otti perjantaina vastaan kautensa ensimmäisen vieraan, Japanin pääministeri Yoshihide Sugan. Kohtaamisensa yhteydessä miehet vannoivat seisovansa yhteisessä rintamassa nousevan Kiinan edessä.

Lisäksi maiden on määrä tehdä yhteistyötä muun muassa 5g-teknologiassa ja ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Biden otti koronapandemian vuoksi vasta lähes kolme kuukautta virkaan astumisensa jälkeen vastaan ensimmäisen virallisen vieraansa. Kohtaamisen yhteydessä Biden kertoi Sugalle Japanilla olevan Yhdysvaltain tuki niin turvallisuus- kuin muissakin asioissa.

– Me aiomme tehdä työtä yhdessä todistaaksemme, että demokratiat voivat edelleen kilpailla ja voittaa 21. vuosisadalla, Biden kertoi tiedotustilaisuudessa.

Bidenin mukaan miehet sitoutuivat kohtaamaan yhdessä paitsi Kiinan tarjoamat haasteet myös Itä-Kiinan meren, Etelä-Kiinan meren ja Pohjois-Korean tilanteet. Kiina on pullistellut viime aikoina enenevässä määrin itäisillä merialueilla.

Miehet sopivat Sugan mukaan vastustavansa muiden pelottelua sekä kaikkia yrityksiä muuttaa vallitsevaa tilannetta voimakeinoin Itä- ja Etelä-Kiinan merillä.

– Vapaus, demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate ovat yleismaailmalliset arvot, jotka yhdistävät meidän liittoamme, hän sanoi.

Japani on pyrkinyt olemaan suututtamatta Kiinaa

Miesten yhteinen lausunto peräänkuulutti suoria ja avoimia keskusteluja Kiinan kanssa. Lausunnossa johtajat nostivat esiin huolet Kiinan toimista merialueilla sekä Hongkongin, Xinjiangin ja Taiwanin tilanteista.

Suga ja Biden painottivat Taiwaninsalmen rauhan ja vakauden tärkeyttä. Salmen ylittäviin suhteisiin he toivoivat rauhanomaista ratkaisua. Kiina on sen sijaan lisännyt viime aikoina Taiwanin ilmatilaan tunkeutumisiaan. Taiwan on erittäin herkkä asia Kiinalle, joka pitää saarta kapinallisena maakuntanaan.

Japani on pyrkinyt olemaan suututtamatta Kiinaa, joka on resursseiltaan niukan Japanin elintärkeä kauppakumppani.

Viime vuosina Japani on pyrkinyt tasapainottamaan suhteitaan Kiinaan, eikä maa ole muun muassa lähtenyt mukaan pakotteisiin, joita Yhdysvallat on asettanut Kiinalle Hongkongin ja Xinjiangin ihmisoikeustilanteiden vuoksi.

Hongkongissa Kiina on kiristänyt otettaan muun muassa tiukan turvallisuuslain myötä ja useita demokratia-aktivisteja on tuomittu sen perusteella. Xinjiangissa Kiinan puolestaan syytetään syyllistyneen uiguurivähemmistön sortoon.

Sugan kutsumisella Biden painottaa liittolaisten arvoa

Biden kertoi hänen ja Sugan olleen myös samaa mieltä "kunnianhimoisten ilmastositoumuksien" tarpeesta ja ilmaisi kummankin maan ilmoittavan kohta tavoitteensa vuoteen 2030 asti. Biden johtaa ensi viikolla virtuaalista huippukokousta toiveenaan saada aikaan aiempaa suurempia sitoumuksia ilmaston puolesta.

Biden ja Suga keskustelivat myös Pohjois-Korean tilanteesta. Suga kertoi Japanin haluavan, että Pohjois-Korea riisutaan tyystin ballistisista ohjuksista ja joukkotuhoaseista.

Sugan valikoitumisella Bidenin ensimmäiseksi vieraaksi pyritään osoittamaan, miten uuden presidentin hallinto arvostaa liittolaisia aikana, jolloin Kiinan koetaan tarjoavan suurimman haasteen Yhdysvalloille. Sugan jälkeen Biden ottaa toukokuussa vastaan Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin.

Kommentoi