Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Ruotsin media-ala haluaa korvata nykyisen tukimallin alv-alella ja työnantajamaksun alennuksilla

Ruotsin mediayhtiöiden Tidningsutgivarna esittää maan nykyisen mediatuen romuttamista ja korvaamista uudella tukijärjestelmällä. Dagens Nyheterissä julkaistussa kannanotossa liitto esittää tukimallin tilalle arvonlisäveroalennusta ja työnantajamaksujen alentamista.

Nykyisellään tukimalli on liiton mukaan vanhoja rakenteita ja toimintatapoja jähmettävä. Se ohjaa järjestämään työtä tukiehtojen noudattamiseksi eikä uutisoinnin tarpeiden mukaan. Erilaisia tukiluokkia pitäisi karsia ja yksinkertaistaa. Kehittämis- ja innovaatiotuki pitäisi lopettaa kokonaan, koska mediayhtiöiden on kannettava vastuu omasta muutoksestaan.

Uusien tukien tulisi olla riippumattomia julkaisualustasta mutta edellyttää, että tuen saaja tuottaa säännöllisesti omaa aineistoa. Tukiperusteiden tulisi olla neutraaleja, eikä tukien jakelussa tulisi olla harkinnanvaraisuutta esimerkiksi sisällön perusteella.

Uutiserämaita uhkaa syntyä

Ruotsin toimintatukena jaettava lehtitukimalli on ollut käytössä vuodesta 1971. Tukeen on budjetoitu tänä vuonna reilut 930 miljoonaa kruunua (91 miljoonaa euroa), ja sitä on tänä vuonna myönnetty jo yli 650 miljoonan kruunun edestä. Mediayhtiöiden mukaan ehdotettu tukimalli ei tulisi nykyistä järjestelmää kalliimmaksi.

Myös Ruotsin maltillinen kokoomus esittää mediatuen uudistamista. Puolueen mukaan maassa lähestyy tilanne, jossa suuri osa maata jää ilman paikallisia medioita. Nykyinen järjestelmä tekee mediat liian riippuvaisiksi tuista, arvioi puolueen mediapoliittisen työryhmän puheenjohtaja Odd Eiken.

Suomeen pysyvää mediatukea hahmotellut työryhmä jätti oman raporttinsa torstaina. Ehdotuksessa perättiin Suomeen pysyvää mediatukea, mutta tuen kriteerit ja ehdot jäävät vielä jatkovalmistelun varaan.