NYT:n ennuste: Amazonin työntekijöiden enemmistö ei kannata ammattiliittoon liittymistä

Alabaman Bessemerissä varastokeskuksen työntekijät äänestivät helmi-maaliskuussa ammattiliittoon liittymisestä. AFP / LEHTIKUVA

Mari Areva / STT

Yhdysvalloissa suurin osa Amazonin varastokeskuksen työntekijöistä ei kannata ammattiliittoon järjestäytymistä, arvioi New York Times -lehti osittaisen ääntenlaskun perusteella.

Alabaman Bessemerissä varastokeskuksen työntekijät äänestivät helmi-maaliskuussa ammattiliittoon liittymisestä. New York Timesin mukaan äänensä antoi noin 55 prosenttia keskuksen noin 5 800:sta äänioikeutetusta työntekijästä. Äänistä oli torstaina paikallista aikaa laskettu noin puolet. Lasketuista äänistä noin 1 100 oli järjestäytymistä vastaan.

Ääntenlaskun on määrä jatkua jälleen perjantaina, kertoo puolestaan Guardian -lehti. Jotta liitto perustettaisiin, pitäisi vähintään puolen äänestäjistä tukea sitä.

Äänestystä on Yhdysvalloissa seurattu tiiviisti. Jos Bessemerin työntekijät päättäisivät järjestäytyä, se olisi ensimmäinen kerta verkkokauppajätti Amazonin historiassa. Guardianin mukaan kyseessä on myös yksi keskeisimmistä ammattiliitoihin liittyvistä kiistoista Yhdysvaltojen lähihistoriassa.

Amazon on joutunut vuosien varrella kovan kritiikin kohteeksi, koska työoloja sen varastoissa ja jakelussa on kuvattu karuiksi.

Satoja ääniä riitautettu

Jos enemmistö tukisi järjestäytymistä, liittyisivät työntekijät vähittäis- ja tukkukauppojen työntekijöiden liittoon (RWDSU), joka alkaisi neuvotella Amazonin kanssa työehdoista.

Amazon ei virallisesti ole kertonut vastustavansa ammattiliittoja, mutta se on käynyt Alabamassa kiivasta kampanjaa, jossa se on väittänyt liiton olevan tarpeeton.

Liiton mukaan satoja annettuja ääniä on riitautettu, pääosin Amazonin puolelta, Guardian kertoo. Tämä saattaa johtaa virallisen äänestystuloksen julistamisen lykkääntymiseen.

Äänen kelpoisuus voidaan haastaa esimerkiksi silloin, jos äänestäjä on merkinnyt työroolinsa väärin tai laittanut allekirjoituksensa väärään kohtaan.

Kommentoi