Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Raisio ostaa Härkistä valmistavan Verso Foodin

Elintarvikekonserni Raisio ostaa Beanit- ja Härkis- tuotteista tunnetun Verso Foodin . Myyjä on norjalainen Kavli , joka osti Verson vuonna 2019.

Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi sanoi yrityskaupan sopivan erinomaisesti Raision strategiaan, jossa yksi keskeinen tavoite on kasvipohjaisiin lisäarvotuotteisiin perustuva kasvu.

– Verso Foodin avulla saamme voimakkaasti kasvavan kasviproteiinimarkkinan johtajuuden Suomessa, Kuusniemi totesi tiedotteessa.

Verso Foodin toimitusjohtaja Tomi Järvenpää sanoi yhtiöiden olevan yhdessä enemmän kuin osiensa summa.

– Yhdistämällä voimamme Raision kanssa saamme huomattavasti lisämuskeleita kansainvälisen laajentumisemme nopeuttamiseksi.

Härkäpaputuotteista tunnettu Verso Food perustettiin 2010 ja on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Viime vuonna liikevaihto nousi viidenneksellä, mutta investointien ja myyntipanostusten takia toiminta on ollut tappiollista, viime vuonna noin 4,5 miljoonan euron edestä.

Velaton kauppahinta on 7 miljoonaa euroa ja miljoona kappaletta Raision hallussa olevia vaihto-osakkeita. Kauppa ei vaadi kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Yhtiön 30 työntekijää siirtyvät Raision palvelukseen vanhoina työntekijöinä.