Hovioikeus tuomitsi Päivikki Palosaaren ehdolliseen vankeuteen Hullun Poron ympäristörikosjutussa

Maria Rosvall / STT

Rovaniemen hovioikeus langetti perjantaina rangaistuksia hotelli- ja ravintolayhtiö Hullun Poron ympäristörikosjutussa.

Käräjäoikeus oli tuominnut yhtiön toimitusjohtajan ja omistajan Päivikki Palosaaren 50 päiväsakkoon ympäristön turmelemisesta. Hovioikeus kiristi rangaistuksen kolmeen kuukauteen ehdollista vankeutta.

Käräjillä syytteestä vapautettu ravintolaketjun työntekijä tuomittiin hovioikeudessa avunannosta ympäristön turmelemiseen. Hän sai 30 päiväsakkoa, joista kertyy hänen tuloillaan maksettavaa 1 170 euroa. Lisäksi Hullu Poro tuomittiin 10 000 euron yhteisösakkoon.

Hovioikeuden mukaan Palosaaren omistamalle kiinteistölle Kittilässä tuotiin vuosien ajan jätteitä ilman vaadittavaa ympäristölupaa. Lisäksi siellä ja toisella kiinteistöllä poltettiin jätteitä, oikeus katsoi.

Hovioikeuden mukaan menettelystä aiheutui ympäristön roskaantumista ja pilaantumista. Lisäksi jätteiden polttamisesta aiheutui ympäristölle ja terveydelle vahinkoa ja vahingon vaaraa, oikeus sanoi.

"Ammattimaista, pitkäkestoista ja jatkuvaa"

Hovioikeus katsoi, että Palosaaren menettely liittyi hänen harjoittamaansa yritystoimintaan ja oli ammattimaista, pitkäkestoista ja jatkuvaa. Oikeuden mukaan rikollinen toiminta jatkui vuodesta 2003 vuoteen 2015.

– Palosaaren syyksi luetun teon tekoaika on ollut pitkä ja menettelyä on jatkettu viranomaisohjeista huolimatta. Lisäksi huomioon on otettava menettelyn suunnitelmallisuus ja Palosaaren piittaamattomuus lain säännöksistä, hovioikeus sanoi tuomiossaan.

Päiväsakkoihin tuomittu työntekijä auttoi Palosaarta rikoksen tekemisessä osallistumalla jätteiden kuljettamiseen ja polttamiseen sekä antamalla muille työntekijöille ohjeita siihen.

Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, että ympäristön turmeleminen oli tapahtunut Hullun Poron toiminnassa. Hovioikeuden mukaan tästä kertoivat muun muassa toiselta kiinteistöltä löytynyt, osin palanut yhtiön kirjanpitoaineisto sekä se, että toimintaan osallistuneet olivat olleet yhtiön työntekijöitä.

Kommentoi