Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Koronakriisi koversi 130 miljoonan euron loven lentokenttäyhtiö Finavian kassaan viime vuonna

Suomen lentokenttiä hallinnoivan Finavian liikevaihto laski viime vuonna koronakriisin vuoksi rajusti. Liikevaihto oli hieman yli 150 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli lähes 390 miljoonaa euroa. Pudotusta kertyi yli 60 prosenttia.

Yhtiön liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli lähes 130 miljoonaa euroa tappiollinen, mikä tarkoitti yli 300 prosentin romahdusta toissa vuoden 50 miljoonan euron voitoista. Myös kertaluonteisista eristä puhdistettu käyttökate painui yli 27 miljoonaa miinukselle.

Toimitusjohtaja Kimmo Mäki luonnehtii viime vuotta adjektiiveillä poikkeuksellinen ja ennennäkemätön. Liiketoimintaympäristö muuttui rajusti, kun lentokenttien asiakasvirrat tyrehtyivät.

– Kun vuonna 2019 lentoasemiemme kautta kulki kaikkiaan 26 miljoonaa matkustajaa, jäi kokonaismatkustajamäärä siitä noin neljäsosaan eli 6 miljoonaan matkustajaan vuonna 2020, Mäki kertaa mennyttä vuotta tiedotteessa.

Yhtiö käynnisti viime vuonna 200 miljoonan euron säästöohjelman. Joulukuussa yhtiö kertoi 110 ihmisen irtisanomisesta ja laajojen lomautusten jatkumisesta.

Epävarmuus jatkuu tänäkin vuonna

Finavia kertoo näkymien säilyvän hyvin epävarmoina. Lentoliikenteen arvioidaan lisääntyvän hieman viime vuoteen verrattuna, mutta taloudelliset tunnusluvut vaikuttavat yhä synkiltä. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa olevan tänä vuonna viime vuoden tasoa ja liiketuloksen painuvan viime vuoden tapaan selkeästi negatiiviseksi.

Valtio pääomittaa omistamaansa Finaviaa reilulla 317 miljoonalla eurolla, minkä lisäksi yhtiölle valmistellaan enintään 33 miljoonan euron pääomalainaa. Pääomituksella on tarkoitus saattaa loppuun miljardiluokan kehitysohjelmansa, johon kuuluvat erityisesti Helsinki-Vantaan matkustajaterminaalin laajennus sekä Lapin lentoasemien kehittäminen.

Yhteensä Finavia hallinnoi 21 lentoasemaa eri puolilla Suomea.