Fazer sai yt-neuvottelut päätökseen Vantaan makeistehtaalla – yhdeksän irtisanotaan, lisäksi lomautuksia

Fazerin mukaan keksien tuotantokapasiteetti tehtaalla ylittää kysynnän merkittävästi. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Makeisyhtiö Fazer kertoo saaneensa päätökseen yt-neuvottelut Vantaan tehtaallaan. Yhtiö tiedotti irtisanovansa yhdeksän ihmistä ja lomauttavansa muita kuluvan vuoden aikana. Syyksi yhtiö on kertonut, että keksien tuotantokapasiteetti tehtaalla ylittää kysynnän merkittävästi.

Neuvottelut aloitettiin maaliskuun alussa, ja niiden piirissä oli 120 ihmistä. Yhtiö oli ennen neuvotteluiden alkamista arvioinut, että enintään yhdeksän työsuhdetta päättyy.

Fazerin viestinnästä kerrotaan STT:lle, että lomautukset koskevat kaikkia neuvottelujen piirissä olleita. Lomautuksen ajoitus ja pituus vaihtelevat kysynnän mukaan. Lomautusten enimmäismäärä on 90 vuorokautta työntekijää kohden.

Fazer-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 1,1 miljardia euroa. Yrityksessä työskentelee lähes 8 500 ihmistä.

Kommentoi