Saksassa kaavaillaan rajoitustoimien jatkamista huhtikuulle – koronatilanteen paheneminen näyttää estävän niiden löysäämisen

Tehohoidossa olevaa koronapotilasta hoidettiin Bethlehemin sairaalassa Stolbergissa läntisessä Saksassa tammikuussa. . AFP. / LEHTIKUVA

STT–AFP

Osa Saksan osavaltioista haluaa jatkaa maan tiukkoja koronavirusrajoituksia myös huhtikuussa, kertoo uutistoimisto AFP haltuunsa saaman asiakirjaluonnoksen perusteella.

Liittokansleri Angela Merkel kokoustaa maanantaina Saksan 16 osavaltion johtajien kanssa koronatoimista. Tämänhetkisten rajoitusten on tarkoitus olla voimassa maaliskuun loppuun, mutta pahenevan tautitilanteen takia rajoitusten helpottaminen näyttää nyt vaikealta.

Saksan terveysviranomaiset ovat varoittaneet löysäämästä rajoituksia.

Saksassa oli jo aloitettu rajoitusten varovainen purkaminen, esimerkiksi koulut ovat palanneet lähiopetukseen ja tietyt erikoisliikkeet ovat saaneet avautua. Suunnitelmissa oli myös ravintoloiden avaaminen ensi kertaa sitten marraskuun.

Koronatilanne on kuitenkin pahentunut parin viimeisen viikon aikana, ja käynnissä näyttäisi olevan kolmas tartunta-aalto. Päivittäisten uusien tartuntojen määrä on lähes tuplaantunut helmikuun puolivälin tasosta. Tällä viikolla tartuntoja on raportoitu päivittäin yli 15 000. Sunnuntaina taudin ilmaantuvuusluku Saksassa oli 103,9 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti.

Rajoitusten jatkamista haluavat osavaltiot kaavailevat, että niiden, jotka eivät voi olla etätöissä, pitäisi tehdä viikoittain vähintään kaksi koronatestiä. Osavaltiot haluavat myös, että matkustaminen pidettäisiin aivan minimissä ja maahan palaavilta vaadittaisiin karanteeni ja negatiivinen testitulos. Merkelin hallitus kannusti tällä viikolla saksalaisia olemaan matkustamasta ulkomaille pääsiäisenä.

Saksassa on raportoitu pandemian aikana yli 75 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Pahimmillaan tautitilanne oli joulukuun lopussa ja tammikuussa, jolloin tartuntoja raportoitiin joka päivä keskimäärin noin 20 000, ja kuolemia tilastoitiin päivittäin keskimäärin 600–800.

Nyt uusien kuolemantapausten määrässä ei ole tapahtunut nousua, vaikka tartuntojen määrä on kasvanut. Kuolemia on raportoitu maaliskuussa noin 200 päivässä.

Kommentoi