Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutissuomalainen: Lähisähkön alennusta vastustaa enemmistö kansalaisista

Enemmistö suomalaisista ei innostu ajatuksesta, että sähkö hinnoiteltaisiin todellisten siirtokustannusten perusteella, ilmenee Uutissuomalaisen teettämästä kyselystä.

Ehdotusta vastusti 55 prosenttia ja kannatti 20 prosenttia vastaajista. Kyselyn kaikissa väestöryhmissä muutoksen vastustajia oli selvästi enemmän kuin kannattajia.

Sähkön hinnoittelu todellisten siirtokustannusten mukaan tekisi sähköstä sitä halvempaa, mitä lähempänä käyttäjä asuu sähkön tuotantopaikkaa. Muutosta on ehdottanut sähkömarkkinoihin erikoistunut tutkija Iivo Vehviläinen Aalto-yliopistosta aiemmin tänä vuonna Uutissuomalaisessa.

Muutos tarkoittaisi, että sähköstä maksettaisiin nykyistä vähemmän maan pohjoisosissa, missä tuotantolaitoksia on lähellä. Lisähintaa tulisi Etelä-Suomen sähkönkuluttajille, ainakin alkuvaiheessa.

– Tällainen mekanismi antaisi markkinoiden päättää, minne uusia tuotantolaitoksia rakennettaisiin, Vehviläinen sanoi tammikuussa Uutissuomalaiselle.

Ehdotuksen toteuttaminen edellyttäisi lakimuutosta, sillä nykyinen sähkömarkkinalaki ei salli tukkusähkön hinnanvaihtelua.

Tietoykkösen tekemään verkkokyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 16.–24. helmikuuta. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.