Tekstiili- ja muotialan yritysten tilanne heikentynyt viime syksystä – yritykset suunnittelevat kuitenkin investointeja seuraavien 3–5 vuoden aikana

Viime syksynä tekstiili- ja muotiala oli ehtinyt hieman toipua ensimmäisestä koronakeväästä, mutta nyt tilanne on taas huonontunut. MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Koronatilanne on heikentänyt tekstiili- ja muotialan lähikuukausien näkymiä, kertoo alan etujärjestö Suomen Tekstiili & Muoti. Vain 28 prosenttia yrityksistä arvelee pääsevänsä helmikuussa normaaliin liikevaihtoon.

Koronan ensimmäisen aallon aikana viime keväänä luvut olivat vielä synkemmät. Sen jälkeen tapahtui toipumista. Edellisessä kyselyssä marraskuussa 41 prosenttia alan yrityksistä arvioi saavuttavansa normaalin liikevaihdon.

– Nämä luvut kertovat edelleen siitä, että yritysten tilanteet vaihtelevat suuresti. Meillä on yrityksiä, jotka ovat löytäneet kuluneen vuoden aikana uutta liiketoimintaa ja kasvua, ja samaan aikaan osa yrityksistä kohtaa vakavia vaikeuksia, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski tiedotteessa.

Tämä hetken vaikeuksista huolimatta peräti 90 prosenttia alan yrityksistä suunnittelee investointeja seuraavien 3–5 vuoden aikana. Eniten aiotaan investoida kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin sekä tuotantoon.

Yritykset toivovat lisää rahoitusta

Järjestön mukaan yritykset toivovat rahoitusta investointeihin erityisesti valtion tuista, avustuksista, takauksista ja sijoituksista.

– Hallitus kokoontuu pian kehysriiheen, ja sinne yritysten keskeinen viesti on, että Suomen talous pitää saada pian taas vauhtiin. Tarvitsemme lisää sekä investointeja että kulutuskysyntää kotimaassa ja kansainvälisesti, Niinikoski painottaa.

Suomessa on useita yrityksiä, jotka kehittävät uusia ekologisia tekstiilikuituja. Esimerkiksi kuitukehittäjä Spinnova julkisti juuri investoivansa Jyväskylään rakennettavaan kaupallisen mittakaavan tuotantolaitokseen. Rester avaa kesällä Paimiossa tekstiilikuitujen kierrätyslaitoksen.

Kommentoi