Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Veikkauksen tuottojen vähenemiseen varaudutaan – selvitysryhmä esittelee työnsä tulokset

Veikkauksen tuottojen vähenemistä selvittänyt työryhmä esittelee työnsä tulokset tänään. Selvitysryhmän tulee arvioida rahapelituottojen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan, julkisen talouden ja rahapelituotoista rahoitusta saavien yhteisöjen näkökulmasta.

Tällä hetkellä Veikkaus tilittää rahapelitoiminnan tuotot kolmelle ministeriölle, joista ne jaetaan eteenpäin edunsaajille. Veikkaus arvioi, että viime vuonna tuotot alenivat noin 330 miljoonaa euroa toissa vuoteen verrattuna. Tänä vuonna vähennyksen ennustetaan olevan noin 300 miljoonaa euroa.

Selvitysryhmän tehtävänä on arvioida rahapelitoiminnan tuoton alenemisen vaikutuksia kokonaisuutena ja edunsaajaryhmittäin. Selvitysryhmä pyrkii myös muodostamaan periaatteita, joiden mukaisesti rahapelitoiminnan tuotolla rahoitettavia käyttökohteita tulisi vähentää tarvittaessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla tuotto käytetään tieteen, taiteen, urheilun ja liikuntakasvatuksen sekä nuorisotyön edistämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla tuotto käytetään terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Lisäksi tuottoja käytetään hevoskasvatuksen ja -urheilun edistämiseen.

Selvitysryhmän puheenjohtaja on Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen.

KKV haluaa edunsaajien rahoituksen valtion budjettiin

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) mukaan Veikkauksen nykyisten edunsaajien rahoitus tulisi siirtää valtion budjettiin. KKV katsoo, että rahapelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen panostamista hankaloittavat sen aiheuttamat muutokset edunsaajien rahoituksessa.

KKV:n raportissa kiinnitetään huomiota siihen, että rahapelituottojen väheneminen ongelmapelaamiseen puuttumalla lisää todennäköisesti koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Parhaillaan on käynnissä arpajaislain uudistaminen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nykyistä Veikkauksen lakisääteistä monopoliasemaa.