Suomalaisten matkailu keskittyi kotimaan mökkeilyyn koronasyksynä

Tilastokeskuksen mukaan yöpymiset omilla mökeillä kaksinkertaistuivat syys–joulukuussa. Myös vuokramökkiyöpymisiä oli runsaasti edellisvuotta enemmän. / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisten matkailu keskittyi kotimaan mökkeilyyn koronasyksynä 2020. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Yöpymiset omilla mökeillä kaksinkertaistuivat, ja myös vuokramökkiyöpymisiä oli runsaasti edellisvuotta enemmän syys-joulukuussa.

Hotellilomailu kotimaassa ei ollut niin suosittua. Hotelleissa vietetyistä syysöistä poistui noin viidennes edellisvuoden syyskauteen verrattuna.

Yhteensä suomalaiset tekivät kotimaassa syksyllä 7,3 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa. Ilmaismajoitusmatkoja näistä oli 5,4 miljoonaa.

Ulkomaanmatkailu lähes pysähtyi. Ulkomaille tehtiin syksyllä vain noin 300 000 vapaa-ajanmatkaa, joista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja oli vajaat 200 000.

Pohjois-Suomi houkutteli

Suosituimmat matkakohteet kotimaassa sijaitsivat Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Pohjois-Suomen matkakohteet houkuttivat syystalvella enemmän kuin eteläisen Suomen Uusimaa ja Varsinais-Suomi.

Lokakuu oli kotimaassa syyskauden suosituin matkustuskuukausi.

Vapaa-ajan ulkomaille suuntautuneen matkailun kannalta hieman vapaamman kesän jälkeen matkailu Suomen ulkopuolelle hyytyi lähes kokonaan. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna syys-joulukuussa tehtiin vain runsas kymmenes edellisvuoden matkamääriin verrattuna.

Koko vuoden 2020 ennakkotiedoista ilmenee, että suomalaiset tekivät ulkomaille 2,4 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Matkoista 1,8 miljoonaa oli vapaa-ajanmatkoja, joissa yövyttiin kohdemaassa,

Vuonna 2020 suosituimpia vapaa-ajan matkakohteita ulkomailla olivat suomalaisille Viro, Ruotsi ja Espanja.

Kommentoi