EU lupasi tuplata tukensa globaaliin koronarokotejakeluun, antaa miljardin

EU:n on nyt valmis sijoittamaan ohjelmaan miljardi euroa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Euroopan unioni ilmoittaa perjantaina tuplaavansa panostuksensa YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n covax-ohjelmaan, jossa rikkaat maat tukevat köyhempiä maita rokotteiden hankkimisessa.

EU:n on nyt valmis sijoittamaan ohjelmaan miljardi euroa. Lisäksi unioni antaa sata miljoonaa euroa koronaviruksen vastaiseen taisteluun Afrikassa.

EU:n johto kertoo panostuksista virallisesti G7-maiden virtuaalisessa kokouksessa perjantaina.

EU:n oma rokottamisohjelma on lähtenyt käyntiin verkkaisesti lähinnä rokotteiden heikon saatavuuden vuoksi. Muun muassa Britannia, Yhdysvallat ja Israel ovat saaneet rokotukset käyntiin unionia paremmin.

Jo aikaisemmin Yhdysvallat kertoi, että se on valmis rahoittamaan covax-ohjelmaa neljällä miljardilla dollarilla. Uutistoimistojen mukaan Yhdysvaltain tukisummasta puolet on määrä antaa kuun loppuun mennessä ja loput seuraavan kahden vuoden aikana.

G7-maiden johtajien on määrä keskustella kansainvälisestä yhteistyöstä koronapandemian hillitsemiseksi ja tukahduttamiseksi.

Britannian Johnson G7-kokouksessa: Koronarokotetta on varmistettava kaikille

Britannian pääministerin Boris Johnsonin mukaan maailman johtajien on varmistettava se, että koronarokotteita saadaan kaikille ihmisille eri puolilla maailmaa – myös köyhille. Johnsonin mukaan maailmanlaajuisessa pandemiassa ei ole hyötyä siitä, että yksittäinen maa on paljon muita edellä rokotustahdissa, vaan kaikkien on toimittava yhdessä.

Johnson avasi puheenvuorollaan johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmän virtuaalisen kokouksen.

Biden torppasi Trumpin idean kutsua Venäjä mukaan ryhmään

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden torjuu edeltäjänsä Donald Trumpin ajatuksen kutsua Venäjä jälleen mukaan johtavien teollisuusmaiden ryhmään.

Bidenin edustajan mukaan kutsua ei suunnitella ja jos sellainen tehtäisiin, asiasta päätettäisiin yhdessä muiden G7-maiden kanssa.

Trump esitti ajatuksen Venäjän kutsumisesta viime vuonna. Venäjä erotettiin vuonna 2014 tuolloisesta G8-ryhmästä johtuen Krimin niemimaan valtauksesta Ukrainassa. Tämän jälkeen maat ovat tavanneet G7-ryhmänä ilman Venäjää.

G7-maihin kuuluvat Yhdysvaltain lisäksi Britannia, Kanada, Italia, Japani, Ranska ja Saksa.

Kommentoi