Suomessa ainakin 16 koronatartuntaa, jotka ovat peräisin Pohjois-Ruotsin akkutehtaalta – tehtaalla havaittu runsaasti koronaviruksen brittimuunnosta

THL kehottaa Northvoltin tehtaalla työskennelleitä hakeutumaan viipymättä koronatestiin. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen, Saara-Miira Kokkonen / STT

Suomessa on todettu ainakin 16 koronavirustartuntaa, jotka liittyvät Northvoltin akkutehtaan tautiryppääseen. Asiasta kertoo STT:lle Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Lisäksi Suomessa on havaittu ketjuun liittyvät kaksi jatkotartuntaa.

Aiemmin tänään Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri kertoi, että alueella todettiin viime viikolla 31 koronavirustartuntaa, joista kymmenen liittyi Pohjois-Ruotsin Skellefteåssa sijaitsevan Northvoltin tehtaan ryppääseen. Muiden tapausten tarkempi analysointi on vielä kesken.

Sairaanhoitopiirin tietojen mukaan tehtaalla työskentelee noin 200–300 suomalaista. Tehtaan työntekijöitä on palannut ja on palaamassa kotipaikkakunnilleen eri puolille Suomea.

Taskilan mukaan tartuntoja on todettu Länsi-Pohjan lisäksi ainakin Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä. Lisäksi altistuneita on laajemmalla alueella, muun muassa Päijät-Hämeessä ja Pohjanmaalla.

Useat tartunnoista ovat aiemmin todettuja, mutta nyt vasta yhdistetty Northvoltin tartuntaryppääseen ja mahdolliseen brittimuunnokseen. Taskilan mukaan tartuntoja ilmenee todennäköisesti vielä lisää, kun jäljitys- ja tutkimistyötä jatketaan.

Tieto brittimuunnoksen leviämisestä Northvoltin tehtaalla ilmeni vasta perjantaina. Tehtaalla on todettu ainakin yli 20 tartuntaa koronaviruksen herkästi tarttuvasta brittimuunnoksesta.

Länsi-Pohjan virusmuunnosepäilyihin liittyvät näytteet lähetettiin tänään Helsinkiin tutkittavaksi. Vastauksia odotetaan tämän viikon puoliväliin mennessä.

"Ei tiedetä, kuinka monella tartunta on"

THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava kertoo STT:lle, että tartuntoja on todettu erityisesti Länsi-Pohjassa siksi, että suomalaiset työntekijät ovat tulleet takaisin Suomeen Tornion kautta.

– Se on mahdollista, että niillä (työntekijöillä) on tartuntoja. Sitä ei tiedetä, kuinka monella on, ja mihin paikkaan menevät ne, joilla tartunnat sattumalta on, Jalava sanoo.

Lauantaisen tiedon mukaan tehtaan tartunnan saaneista työntekijöistä alle puolella oli koronaviruksen brittimuunnos, Jalava lisää.

THL kehottaa Northvoltin tehtaalla työskennelleitä hakeutumaan viipymättä koronatestiin. THL:n mukaan testiin on syytä hakeutua, vaikka henkilöllä ei olisi koronavirukseen sopivia oireita. Kehotus koskee ihmisiä, jotka ovat palanneet Suomeen tammikuun 23. päivän jälkeen.

THL kehottaa hakeutumaan testiin, vaikka henkilö olisi testattu tehtaalla tai maahantulon yhteydessä. Lisäksi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri kehottaa, että tehtaalla tai länsirajalla negatiivisen näytteen antaneet hakeutuvat uudelleen koronatestiin 72 tuntia negatiivisen tuloksen jälkeen.

Kehotus ei koske niitä, jotka ovat jo tartuntatautilääkärin päätöksellä karanteenissa tai eristyksessä. Työntekijöiden tulisi välttää kaikkia oman talouden ulkopuolisia kontakteja, kunnes testitulos on valmistunut.

Itä-Savossa ensimmäinen brittimuunnostapaus

Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueelta on löytynyt koronaviruksen brittimuunnos. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Itä-Savossa on havaittu virusmuunnosta.

Muunnos havaittiin alueen koronaviruslöydöksistä tehdystä satunnaisotannasta, joka lähetettiin THL:ään tutkittavaksi.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri sai tiedon virusmuunnoksesta torstaina, mutta tiedotti siitä vasta tänään. Tartunnan saaneen potilaan eristys on päättynyt jo tammikuun puolenvälin jälkeen.

Itä-Savossa todettu virusmuunnos on lähtöisin alueen ulkopuolelta, eikä siihen ole liittynyt leviämistä, Sosteri kertoo. Sosteriin kuuluvat Etelä-Savon kunnat Savonlinna, Sulkava, Enonkoski ja Rantasalmi.

Myös Laitilan tartuntaryppäässä brittimuunnosta

Varsinais-Suomessa Laitilassa tammikuussa todetussa tartuntaryppäässä on löytynyt koronaviruksen brittimuunnosta, kertoo Laitilan kaupunki. Tartuntoja todettiin tammikuun puolenvälin jälkeen paikallisessa yrityksessä.

Viime viikolla samasta ryppäästä todettiin kolme virusmuunnostapausta Satakunnassa. Tartuntojen jäljitysvaiheessa ei aluksi epäilty virusmuunnoksen mahdollisuutta.

Asiasta kertoi aiemmin Turun Sanomat . Lehden mukaan Laitilan epidemiassa on todettu yli 40 tartuntaa.

Kommentoi