Biontech ja Pfizer lupasivat EU:lle lisää rokotteita

Biontech ja Pfizer toimittavat EU:lle kevään aikana 75 miljoonaa koronarokoteannosta lisää, yhtiöt kertovat. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksalainen lääkejätti Bayer alkaa ensi vuodesta lähtien valmistaa toisen saksalaisyhtiön Curevacin parhaillaan kehittelemää koronarokotetta. Bayerin johtoon kuuluvan Stefan Oelrichin mukaan Bayerin tavoitteena on valmistaa 160 miljoonaa rokoteannosta ensimmäisen 12 kuukauden aikana.

Lääkeyhtiöt Biontech ja Pfize r puolestaan toimittavat EU:lle kevään aikana 75 miljoonaa koronarokoteannosta lisää, yhtiöt kertovat tiedotteessaan.

Yhtiöt kertovat toimittavansa kaikki tammi-maaliskuulle sovitut rokotteet ja sen lisäksi 75 miljoonaa annosta lisää huhti-kesäkuussa. Yhteensä EU on tilannut yhtiöiltä 600 miljoonaa annosta niiden kehittämää Comirnaty-rokotetta.

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin on määrä iltapäivällä käydä keskusteluja rokotevalmistajien kanssa tulevista rokotetoimituksista ja niiden aikatauluista.

Viime viikolla AstraZeneca ja EU ajautuivat törmäyskurssille, kun yhtiö ilmoitti, ettei se pysty toimittamaan kuin neljänneksen niistä rokotteista, joista EU:n kanssa oli sovittu. Syyksi yhtiö ilmoitti tuotanto-ongelmat yhdessä sen Euroopan tehtaista.

Sunnuntaina komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti, että AstraZeneca on luvannut toimittaa yhdeksän miljoonaa rokoteannosta lisää EU:lle vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. EU-lähteiden mukaan rokotetoimitukset voisivat alkaa kuluvan kuun toisella viikolla.

Britannia varasi lisää koronarokotteita Valnevalta

Britannia ottaa käyttöön option, jonka myötä se ostaa ensi vuonna toimitettavaksi 40 miljoonaa koronarokoteannosta lisää lääkeyhtiö Valnevalta , yhtiö kertoi maanantaina.

Britannia kertoi jo syyskuussa ostavansa Valnevalta 190 miljoonaa rokoteannosta kaupassa, jonka arvo on noin 1,4 miljardia euroa.

Valnevan mukaan yhtiön koronarokote on parhaillaan viimeisessä eli ihmisillä tehtävässä kliinisten testien vaiheessa. Sen odotetaan päättyvän kolmen kuukauden kuluessa.

Valnevan rokote säilyy normaalissa jääkaappilämpötilassa, mikä tekee siitä helpommin varastoitavaa kuin Pfizerin ja Modernan rokotteista, jotka vaativat säilyäkseen kovan kylmyyden.

Myös EU on tehnyt Valnevan kanssa sopimuksen 60 miljoonan rokoteannoksen toimittamisesta.

Itä-Ukrainan separatistit aloittivat rokotukset Sputnikilla

Itä-Ukrainan separatistimaakunnat ovat aloittaneet rokotukset koronavirusta vastaan Venäjän Sputnik V -rokotteella, viranomaiset kertovat. Samaan aikaan Ukrainan hallituksella on viruskriisinsä keskellä ollut vaikeuksia saada rokotteita.

Luhanskin kapinallismaakuntaa johtavan Denis Pushilinin mukaan ensimmäiset tuhannet Sputnik-annokset ovat saapuneet ja lääkärien ja sotilaiden rokotukset aloitetaan heti.

Rokotteiden toimittaminen Ukrainaa vastaan taisteleville Donetskin ja Luhanskin maakunnille on jälleen yksi osoitus Venäjän tuesta separatisteille. Separatistiviranomaiset eivät kertoneet, olivatko he maksaneet rokotteista vai oliko Venäjä lahjoittanut ne.

Koronavirus on levinnyt laajalti Ukrainassa, jonka terveydenhuoltojärjestelmä oli kehnossa jamassa jo ennen koronaviruskriisiä. Ukrainan hallitus odottaa yhä, että saisi käyttöönsä ensimmäiset koronarokotteet, joita pitäisi tulla sekä YK:n Covax-ohjelmalta että Kiinalta.

Kommentoi