Kirkko julkistaa tänään viime vuoden jäsentietonsa – eroamisten odotetaan taittuneen koronavuonna, mutta jäsenmäärän ennakoidaan silti edelleen vähentyneen

Vuosina 2017–2019 kirkosta erosi keskimäärin runsaat 55000 suomalaista vuodessa. Heistä useimmat käyttivät Eroa kirkosta -verkkopalvelua. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkistaa tänään viime vuotta koskevat jäsentietonsa. Ennakkotietojen perusteella niissä odotetaan notkahdusta kirkosta eroamisten määrään, johon on voinut osaltaan vaikuttaa kirkon rooli auttamistyössä koronakriisin keskellä.

Marraskuun loppuun mennessä kirkosta oli eronnut noin 33 000 suomalaista. Kolmena aiempana vuonna vastaavaan ajankohtaan mennessä kirkosta oli eronnut keskimäärin 39 000 suomalaista. Kaiken kaikkiaan vuosina 2017–2019 kirkosta erosi keskimäärin runsaat 55 000 suomalaista vuodessa. Heistä useimmat ovat käyttäneet Eroa kirkosta -verkkopalvelua.

Vuoden viimeiset päivät ovat perinteisesti kirkosta eroamisen sesonkiaikaa, mutta Eroa kirkosta -palvelun tilastojen mukaan palvelua olisi myös viime joulukuussa käytetty vähemmän kun edellisvuonna.

Kaiken kaikkiaan Eroa kirkosta -verkkopalvelussa kirkosta erosi lähes 40 000 ihmistä. Luku on pienin sitten vuoden 2007. Palvelu tosin siirtyi loppuvuodesta ohjaamaan käyttäjiä uuden, vahvaa tunnustautumista edellyttävän lomakkeen käyttöön, joten luvut eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa.

Pienestä loivennuksesta huolimatta kirkko on tutkimuskeskuksensa arvioiden pohjalta ennakoinut , että sen jäsenmäärä jatkoi viime vuonna laskuaan, sillä kuolleiden määrä ylittää edelleen kastettujen määrän ja eroajien määrä liittyjien määrän.

Kirkon tutkimuskeskuksen ennakkotietojen perusteella kirkkoon kuului tämän vuoden alussa 50 000 suomalaista vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteensä jäseniä olisi arvion mukaan 3 743 000 suomalaista, mikä oli 67,6 prosenttia väestöstä.

Kommentoi