Kiina lakkaa tunnustamasta Britannian hongkongilaisille myöntämiä passeja

British National Overseas -passeja (BNO) on myönnetty hakemuksesta niille Hongkongin asukkaille, jotka asuivat siellä ennen vuotta 1997 ja kaupunkivaltion siirtoa Kiinalle. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinan ulkoministeriö ilmoitti perjantaina, ettei jatkossa enää tunnusta Britannian hongkongilaisille myöntämiä passeja. Britannia aikoo sunnuntaista lähtien sallia passin omistavien hongkongilaisten muuttaa Britanniaan viideksi vuodeksi ja aikanaan hakea täyttä kansalaisuutta.

British National Overseas -passeja (BNO) on myönnetty hakemuksesta niille Hongkongin asukkaille, jotka asuivat siellä ennen vuotta 1997 ja kaupunkivaltion siirtoa Kiinalle.

Passin haltijoilla ei ole täyttä Britannian kansalaisuutta, mutta heidät katsotaan Britannian ja sen entisten alusmaiden muodostaman kansainyhteisön kansalaisiksi. Aikaisemmin heillä on ollut lupa vierailla Britanniassa kuuden kuukauden ajan, mutta ei automaattisesti oikeutta tehdä töitä tai jäädä pysyvästi asumaan.

Kiinan toimella ei välttämättä ole suurta käytännön merkitystä, sillä Britannian myöntämää passia tarvitaan lähinnä Britanniaan saavuttaessa. Se kuitenkin kertoo siitä, että Kiina on valmis entistä kovempaan vastakkainasetteluun Britannian kanssa.

Kysyntä kasvanut valtavasti

Noin 70 prosentilla Hongkongin 7,5 miljoonasta asukkaasta on oikeus hakea passia. Britannia laajensi passien kantajien oikeuksia vastauksena Hongkongissa Pekingin vaatimuksesta säädettyyn kansalaisoikeuksia rajoittavaan turvallisuuslakiin. Passien kysyntä lain säätämisen jälkeen noussut nelinkertaiseksi, ja passeja on nyt liikkeellä yli 730 000.

Britanniassa on arvioitu, että maahan voisi muuttaa viiden vuoden aikana jopa yli puoli miljoonaa ihmistä Hongkongista. Epävarmaa on, toteutuuko ennuste, kun koronapandemia rajoittaa matkustamista ja Britannia kärsii taudin ja brexitin aiheuttamista talousongelmista.

Erikoispassit Hongkongin kansalaisille oli kompromissi joka otettiin käyttöön, kun kaupunkivaltio siirtyi Kiinalle. Hongkongin asukkaat olisivat halunneet täyden Britannian kansalaisuuden, mutta Kiina kieltäytyi hyväksymästä ajatusta. Passi on nyt jäänyt keinoksi paeta Hongkongin demokratialiikkeeseen kohdistuvaa yhä tiukempaa painostusta.

Kommentoi