Suomessa asuvaa sierraleonelaismiestä vastaan on nostettu syytteet hänen toiminnastaan Liberian sisällissodassa vuosina 1999–2003.
Viisikymppistä Gibril Massaquoita syytetään useista murhista, joiden uhreina oli siviilihenkilöitä ja aseista riisuttuja sotilaita. Lisäksi häntä syytetään törkeästä sodankäyntirikoksesta ja törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa.
Syyttäjälaitoksen mukaan epäillyt rikokset ovat loukanneet yleisesti tunnistettuja sodan lakeja ja sääntöjä sekä ihmisyyttä laajempana suojelukohteena. Valtionsyyttäjä Tom Laitinen ei halua vielä tarkemmin kommentoida syytteiden sisältöä kuten sitä, kuinka monen ihmisen murhasta miestä syytetään.
– Syytteet tulevat julki, kun asian käsittely alkaa Pirkanmaan käräjäoikeudessa mahdollisesti jo ensi viikolla, Laitinen sanoi STT:lle.
Syyttäjän mukaan mies on kiistänyt syyllisyytensä.
Keskusrikospoliisi (KRP) on aiemmin kertonut, että mies oli johtavassa asemassa sierraleonelaisessa Revolutionary United Front -kapinallisryhmässä (RUF). Jutun tutkinta aloitettiin jo syksyllä 2018. Mies vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa viime vuoden maaliskuussa, ja hän on yhä tutkintavankeudessa.
STT kertoo epäillyn nimen jo epäilyvaiheessa rikosepäilyn poikkeuksellisen vakavuuden ja miehen aseman vuoksi.