Syyttäjä valittaa Vuosaaren palkkamurhan tuomiosta – käräjillä Aarnio tuomittiin murhasta, Vilhusen syyte hylättiin

Käräjäoikeus hylkäsi United Brotherhoodin entisen johtohahmon Keijo Vilhusen syytteen. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt valittaa Helsingin Vuosaaren vuoden 2003 palkkamurhan tuomiosta niiltä osin, kun käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi joulukuussa huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. United Brotherhoodin entisen johtohahmon Keijo Vilhusen syyte hylättiin. Aarnion puolustus kertoi tuoreeltaan aikovansa valittaa.

Syyttäjän näkemyksen mukaan käräjillä näytetty Vilhusen rooli henkirikossuunnitelmassa on rangaistavaa. Syyttäjä katsoo, että Vilhusen rooli oli vielä tätäkin olennaisempi.

Syyttäjä: Ennakkotapauksena merkittävä

Aarnion syyllisyys perustui epävarsinaiseen laiminlyöntirikokseen. Oikeus katsoi, että hän poliisina tiesi ruotsalais-turkkilaiseen Volkan Ünsaliin kohdistuneesta murhahankkeesta, muttei pyrkinyt estämään sitä.

Syyttäjän mukaan asia on ennakkotapauksena niin merkittävä, että hovioikeuden pitää ottaa asia käsiteltäväksi, vaikka Aarnio tuomittiin syyttäjien vaatimuksen mukaisesti.

– Käräjäoikeuden tuomiossa kuitenkin katsottiin, että eräiltä osin syytteessä esitetyt yksittäiset oikeudelliset seikat olisivat sellaisia, etteivät ne sovellu Aarniota koskevan epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen perustaksi. Koska asia on ennakkotapauksena merkittävä, myös nämä seikat on syytä saattaa hovioikeuden uudelleen arvioitavaksi, syyttäjä sanoo tiedotteessaan.

Neljä tuomittu aiemmin elinkautisiin

Käräjäoikeuden mukaan Aarnio oli tietoinen suunnitelman konkreettisuudesta, henkirikoksen tekijöistä ja siitä, että Ünsaliin kohdistunut uhka oli todellinen ja välitön. Lisäksi Aarnio järjesti henkirikosta suunnitteleviin henkilöihin kohdistunutta telekuuntelua ja tarkkailua, muttei kertonut sitä tehneille poliiseille henkirikossuunnitelmasta, vaan piti tiedon itsellään.

Murhasta on aiemmin tuomittu neljä miestä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Kolme heistä murhasi rikollispiireissä vaikuttaneen Ünsalin baari-illan jatkoilla vuosaarelaisasunnossa lokakuussa 2003. Ruotsalaismies tuomittiin yllytyksestä murhaan.

Aiemmin oikeus on katsonut, että Ünsalin murhan motiivi liittyi Tukholman Arlandan arvokuljetusryöstöön.

Kommentoi