Yksi ihminen on kuollut ja kaksi haavoittunut ampumisessa Tenstan kaupunginosassa Luoteis-Tukholmassa, kertoivat viranomaiset keskiviikkona.
Kaikki uhrit ovat parikymppisiä miehiä.
Ruotsin television SVT:n mukaan poliisi sai hälytyksen kahden ihmisen ampumisesta hieman ennen kello kymmentä tiistai-iltana. Noin tuntia myöhemmin löydettiin kolmas uhri eri paikasta kuin kaksi ensimmäistä. Myös häntä oli ammuttu.
Haavoittuneet ovat sairaalahoidossa, mutta heillä ei ole hengenvaarallisia vammoja.
Ketään ei ollut vielä keskiviikkona iltapäivällä otettu kiinni veritekojen vuoksi. Poliisin edustaja Anders Bryngelsson kertoi Expressenille, että käynnissä oli etsintöjen lisäksi todistajien kuuleminen ja rikospaikkojen tekninen tutkinta.