Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Ylivelkaantuminen koskee yhä useampia suomalaisia – iäkkäiden naisten velkaongelmat ovat pahentuneet

Ylivelkaantuminen on kymmenen vuoden aikana lisääntynyt selvästi, ilmenee Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin selvityksestä. Velkaantuminen on lisääntynyt kaikilla tilastomittareilla.

Esimerkiksi maksuhäiriöisten suomalaisten lukumäärä kasvoi vuosien 2009–2019 aikana reilulla 80 000 ihmisellä. Heitä oli viime vuonna 387 000.

Vuosikymmenen aikana naisten ylivelkaantuneisuus on suhteellisesti lisääntynyt ja miesten vähentynyt. Alle 25-vuotiaista nuorista yhä harvempi on ylivelkaantunut, mutta velkakierteeseen joutuneiden nuorten ulosottovelat ovat aiempaa suurempia.

Yli 65-vuotiailla ylivelkaantuminen on ollut kasvussa. Vanhemmissa ikäryhmissä naisten velkaantuminen on lisääntynyt enemmän kuin miesten, ja sama kehitys on näkynyt myös iäkkäämpien naisten ulosottoveloissa.

Yliopistotutkija Karoliina Majamaa toteaa selvityksessä, että vuosi 2018 erottui poikkeuksellisena ulosottovuotena. Joka kymmenes 15 vuotta täyttänyt suomalainen oli jossain vaiheessa vuotta ulosotossa.