Iota-myrskyn kuolonuhrimäärä on noussut liki 40:een, kun tämän vuoden kovin myrsky Atlantilla on aiheuttanut maanvyörymiä, repinyt rakennuksia ja jättänyt tuhansia ihmisiä kodittomiksi eri puolilla Keski-Amerikkaa. Iotan iskiessä edellisestä aluetta riepotelleesta, niin ikään yhdestä tämän vuoden voimakkaimmasta myrskystä Etasta oli ehtinyt kulua vasta kaksi viikkoa.
Suurin osa uhreista on tullut Nicaraguassa, jossa kuolleita tiedetään olevan 18. Uhrien joukossa on seitsemän lasta. Iota rantautui mereltä juuri Nicaraguaan, joten myrsky riehui siellä voimakkaimpana.
Iota rantautui Nicaraguaan maanantaina. Sieltä myrsky eteni Hondurasiin ja edelleen El Salvadoriin. Maalla kulkiessaan Iota on laantunut hirmumyrskystä trooppiseksi myrskyksi.
Nicaraguassa niin Etan kuin Iotan aiheuttamia tuhoja siivotaan taas pitkään. Esimerkiksi 40 000 asukkaan Bilwissä suuri osa infrastruktuurista on tuhoutunut.
– Minkä Eta jätti pystyyn, tämä hurrikaani tuli ja tuhosi, kuvaili paikallishallintoa edustava Yamil Zapata.
Maan pelastusviranomaisten mukaan kotien tuhoutumisen lisäksi sähkö- ja vesijärjestelmiä on tuhoutunut ja puustoa kaatunut. Hätä ei edelleenkään ole ohi, vaan torstaille on ennakoitu hengenvaarallisia tulvia ja rankkasateita sekä maanvyörymiä.
Kuolemantapauksia useissa maissa
Myrskyn vuoksi on kuollut ihmisiä myös muualla Keski-Amerikassa. Hondurasissa Iotaan liittyviä kuolemantapauksia on tähän mennessä ollut 14. Kuolleiden joukossa on muun muassa viisihenkinen perhe, joka kuoli El Tapichessa, kun maanvyörymä pyyhkäisi perheen kotitalon mukanaan.
Lisäksi Iotan vuoksi on sattunut ainakin kaksi kuolemantapausta Kolumbialle kuuluvilla saarilla Karibialla, yksi Panamassa ja yksi El Salvadorissa. El Salvadorissa viranomaiset uskovat, että ilman ajoissa tehtyjä evakuointeja kuolonuhrien määrä olisi ollut vielä korkeampi.
BBC :n mukaan Iota oli vuoden tähän mennessä voimakkain hurrikaani. Lisäksi se on toinen koskaan marraskuussa muodostunut hurrikaani, joka on voimistunut viitoskategorian hurrikaaniksi. Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 1932.
Tämän vuoden hurrikaanikausi Atlantilla on ollut ennätyksellinen: tähän mennessä on todistettu jo 30 nimettyä myrskyä ja 13 hurrikaania.
Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttaman merivesien lämpenemisen vuoksi hurrikaanit pysyvät entistä pidempään voimakkaina vielä rantautumisen jälkeenkin.