Suomessa on raportoitu yksi uusi koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvä kuolemantapaus, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 363.
Sairaalahoidossa on ympäri maata yhteensä 86 ihmistä, joista 13 tehohoidossa. Sairaalahoidossa on 18 ihmistä enemmän kuin perjantaina, jolloin tilannetta edellisen kerran päivitettiin. Tehohoitoa vaativien määrä pysyi samana.
Sairaalahoitoa vaativista koronatartunnan saaneista noin puolet on Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalaan (HYKS) erityisvastuualueella.
Sairaanhoitopiirit raportoivat koronavirukseen liittyvät kuolemantapaukset ja sairaala- sekä tehohoidossa olevien määrät kolmesti viikossa: maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
THL kertoi aiemmin tänään, että Suomessa on raportoitu 90 uutta koronavirustartuntaa.
Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 2 917 tartuntaa, mikä on 159 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Viikonloppuna raportoitiin yhteensä 412 uutta koronatartuntaa. Kyse on lauantaina ja sunnuntaina raportoitujen tartuntojen kokonaismäärästä. Lauantaina tartuntoja ei pystytty ilmoittamaan teknisen vian vuoksi.
Pk-seudun opettajille maskisuositus
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että opettajat ja muu koulujen henkilökunta siirtyvät käyttämään kasvomaskia Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.
Maskisuositusta noudattamalla pyritään turvaamaan lähiopetuksen jatkuvuutta.
Koronaepidemia on pääkaupunkiseudulla ollut viime viikkoina suhteellisen tasainen, mutta edelleen kiihtymisvaiheessa.
Kaupungit hankkivat ja kustantavat kasvomaskit henkilöstölle. Mikäli koronaepidemia etenee alueella leviämisvaiheeseen, maskisuositus laajenee koskemaan myös yläkoulun oppilaita.
Miten pikkujouluja kannattaa järjestää?
THL kannustaa suomalaisia pohtimaan, millaisella porukalla pikkujouluja kannattaa korona-aikana järjestää. THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan suurille kokoontumisille voi keksiä turvallisia vaihtoehtoja.
– Jos työ- tai harrastusporukka juhlii pienissä, alle kymmenen ihmisen ryhmissä, pienenee myös riski, että kaikki organisaation työntekijät tai joukkueen jäsenet sairastuvat tai ovat yhtä aikaa karanteenissa. Tärkeää on, että ryhmät pysyvät eri tiloissa, Salminen sanoo tiedotteessa.
THL muistuttaa myös samoista varotoimista kuin muissakin korona-ajan kohtaamisissa, kuten turvaväleistä, ja käsihygieniasta sekä kasvomaskin käytöstä sisätiloissa. THL neuvoo myös pitämään musiikin sellaisella tasolla, ettei pikkujouluvieraiden tarvitse korottaa ääntään.