Euroopalla saattaa olla edessään vielä useita korona-aaltoja, varoittavat ranskalaistutkijat – Merkel: Talvesta tulee vaikea

Merkel puolustaa uusia koronarajoituksia ja sanoo niitä välttämättömiksi. AFP / LEHTIKUVA

STT

Eurooppaan saattaa tulevan talven aikana tulla uusia koronavirusaaltoja, vaikka monissa maissa on otettu jälleen käyttöön järeitä toimia viruksen hillitsemiseksi, sanoi Ranskan viranomaisia viruksen torjunnassa neuvova tiedeneuvosto maanantaina.

– Kaikki riippuu viruksesta itsestään, ympäristöstä, viruksen torjumiseksi tehtävistä toimista ja sääntöjen noudattamisesta, neuvoston mietinnössä sanottiin.

– Silti, vaikka kaikki nämä toimet optimoitaisiin, emme tule välttämään seuraavia aaltoja, joita saattaa olla useita talven ja kevään aikana.

Laajojen koronavirusrokotusten ei uskota Euroopassa alkavan ainakaan ennen kevättä.

Saksassa otettiin maanantaina käyttöön entistä tiukempia koronarajoituksia. Esimerkiksi ravintolat, elokuvateatterit ja uimahallit suljettiin. Lisäksi ihmisten kokoontumiset julkisilla paikoilla rajattiin kymmenen henkeen. Koulut sen sijaan pysyvät auki. Liittokansleri Angela Merkel puolusti rajoituksia voimakkaasti ja pyysi kansalaisilta solidaarisuutta.

– Talvesta tulee vaikea. Edessä on neljä vaikeaa kuukautta, mutta sitten se on ohi, Merkel sanoi.

Farange jättää brexitin ja ryhtyy vastustamaan koronarajoituksia

Britanniassa brexitin puolesta vuosia kampanjoinut poliitikko Nigel Farage aikoo muuttaa brexit-puolueensa koronarajoituksia vastustavaksi puolueeksi. Farage kertoi asiasta Telegraph -lehdelle.

Brexit-puolue perustettiin aiemmin ajamaan Britannian EU-eroa. Puolueen uusi nimi on Reform UK, ja se keskittyy vastustamaan hallinnon koronapolitiikkaa ja laajoja rajoitustoimia.

Faragen mukaan Britannian pitäisi omaksua käyttöön Ruotsin malli, jossa otettaisiin käyttöön paikallisia rajoituksia koko maan sulun sijasta.

Pääministeri Boris Johnson on julistanut Englantiin jälleen laajat koronarajoitukset, jotka astuvat voimaan torstaina.

Kommentoi