Yhdysvalloissa Sally-myrsky on tuonut mukanaan pahoja tulvia ja vienyt sähköt yli puolelta miljoonalta ihmiseltä maan kaakkoisosassa. Ainakin yksi ihminen on saanut surmansa.
Sally iski mantereelle kakkoskategorian hirmumyrskynä lähellä Alabaman ja Floridan rajaa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa. Myrsky heikkeni mantereella vähitellen hirmumyrskystä trooppiseksi myrskyksi, kun sen liikkui eteläisen Alabaman yli Floridaan tuoden mukanaan kaatosateita.
– Tuhoisa ja hengenvaarallinen tulviminen jatkuu osassa Floridan ja Alabaman raja-aluetta sekä eteläisessä Alabamassa, varoitti Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus tiedotteessaan.
"Pysykää poissa kaikilta teiltä"
Vettä tuli tulvimalla muun muassa Pensacolan pikkukaupungissa Floridassa. Asukkaat eivät olleet varautuneet vedenpaisumukseen ja raivoaviin tuuliin, sillä myrsky kääntyi yllättäen juuri ennen iskemistään mantereelle.
– Istuin paikallani ja äimistelin, josko myrsky repii koko taloni kappaleiksi. Vaikka taloni lopulta säästyi, tuuli riehui koko yön, kertoi Pensacolassa asuva Jeff Gardner, 47,
Vettä oli monin paikoin Pensacolan kaduilla niin paljon, että liikkuminen oli mahdotonta.
– Tulvivia teitä ja risteyksiä sekä paikkoja, joissa tielle on kertynyt vaarallisen paljon rojua, on niin paljon, ettei niitä kannata tähän listata. Pysykää poissa kaikilta teiltä, pyysi Pensacolan poliisi Twitter-viestissään.
Alabaman kuvernööri Kay Ivey varoitti asukkaita poikkeusolojen kestosta.
– Hirmumyrsky Sally liikkuu hitaasti, minkä vuoksi myös sähköjen, vedenjakelun ja muiden keskeisten palvelujen palauttaminen sujuu hitaasti.
Atlantin hirmumyrskykausi on tänä vuonna ollut niin kiivas, että YK:n alaiselta Maailman ilmatieteen järjestöltä (WMO) uhkaavat loppua myrskyjä varten varatut nimet kesken. Edellisen kerran näin kävi vuonna 2005, kun hirmumyrsky Katrina tuhosi pahoin New Orleansia.