Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OP:n ja Nordean laajat palvelukatkot päättyivät

Huoltotöiden ja tietojärjestelmien muutosten aiheuttamat katkokset pankkipalveluissa ovat ohitse sekä OP:n että Nordean osalta. OP:n käyttökatkot alkoivat perjantaina ja päättyivät suunnitellun aikataulun mukaan sunnuntaina kello kymmenen maissa aamupäivällä.

Nordean palvelut saatiin takaisin käyttöön kokonaisuudessaan puoli kuuden aikaan sunnuntain alkuillan aikana. Nordean verkko- ja mobiilipankit olivat poissa käytöstä palvelukatkojen aikana. Katko alkoi sunnuntaina aamuneljältä.

OP:n palvelukatkot vaikuttivat muun muassa Otto-automaattien käteisnostoihin ja -talletuksiin.

Nordean mukaan syksyllä on edessä toinenkin laaja palvelukatko viikonloppuna 23.–25. lokakuuta. Sen vaikutuksista asiakkaille pankki kertoo myöhemmin.

...

Korjattu aiempaa uutista klo 21.55: Nordean palvelukatko alkoi sunnuntaina aamuneljältä, ei lauantaina kuten aiemmassa versiossa kerrottiin.