TEM selvittää myös omaa toimintaansa osana Kulmunin viestintäkonsultointijupakkaa – sisäisen tarkastuksen tarkoitus valmistua huomenna

Ministeriö lisäksi odottaa tänään saavansa Kulmunilta ja viestintäyhtiö Tekiriltä selvitykset yhtiön konsultoinnin ajankohdista ja sisällöstä. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) selvittää sisäisessä tarkastuksessa myös ministeriön omaa toimintaa Katri Kulmunille (kesk.) annetussa viestintäkonsultoinnissa.

Asiasta kertoo STT:lle TEMin sisäisen tarkastuksen ja auditoinnin johtaja Antti Joensuu. Hänen mukaansa selvityksessä on ministeriön hankintaprosessi.

Sisäisessä tarkastuksessa selvitetään asian valmisteluun, sopimustekstin sisältöön ja sen laatimiseen liittyviä asioita sekä sitä, miten laskutus viestintätoimisto Tekirin kanssa on syntynyt.

Selvityksen on tarkoitus valmistua huomenna.

Ministeriö muun muassa selvittää, onko toiminta ollut yhteensopivaa valtioneuvoston suorahankintoihin liittyvien ohjeistusten kanssa.

Ministeriö lisäksi odottaa tänään saavansa Kulmunilta ja viestintäyhtiö Tekiriltä selvitykset yhtiön konsultoinnin ajankohdista ja sisällöstä. Tekirille ja Kulmunille tehdystä selvityspyynnöstä kertoi jo eilen Suomen Kuvalehti.

Myös valtiovarainministeriö aikoo pyytää Kulmunilta ja Tekiriltä selvitystä valmennuksen sisällöstä sekä ministeriön maksamien laskujen perusteista. VM ei ole kuitenkaan vielä tehnyt selvityspyyntöä.

Myös erityisavustaja Jääskeläisen sähköpostiketju syynissä

Selvityksessä tarkastellaan myös vuorovaikutusta viestintätoimisto Tekirin kanssa. Osana tätä on myös julkisuudessa ollut sähköpostiketju, josta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Iltalehti uutisoi viime viikon perjantaina, että ministerieroon johtaneen viestintävalmennuksen tilaus lähti työ- ja elinkeinoministeriössä liikkeelle erityisavustaja Kari Jääskeläisen sähköpostiviestistä.

Jääskeläinen ilmoitti 5. elokuuta 2019 TEMin virkamiehille, että silloinen elinkeinoministeri Kulmuni halusi itselleen "kunnollisen viestintäkoulutuksen", jonka toteuttajaksi he halusivat viestintätoimisto Tekirin.

Virkamiehet pitivät koulutuksen hankintaa Tekiriltä ongelmallisena, koska TEMillä oli puitesopimus viestintäpalveluista kahden muun yrityksen kanssa. Kulmunin erityisavustaja Jääskeläinen piti kuitenkin tiukasti kiinni ministerin toiveesta.

TEMin hallitusneuvos Kari Klemm keksi ratkaisuksi mallin, jossa tilaus toteutettaisiin "yhteistyössä viestinnän kanssa", ja sitä perusteltaisiin ministerin aloituksella tehtävässään sekä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella ynnä muilla "erityisillä tarpeilla".

Kulmuni luvannut maksaa laskun omasta pussistaan

Kulmuni ilmoitti perjantaina lyhyessä tiedotustilaisuudessaan eroavansa valtiovarainministerin paikalta, mitä hän perusteli halullaan kantaa poliittista vastuuta. Keskustan puheenjohtajana hän aikoo jatkaa.

Kulmunin kohtaloksi koitui se, että hän otti Tekirin viestintävalmennusta, josta kertynyt 56 000 euron lasku maksatettiin työ- ja elinkeinoministeriöillä sekä valtiovarainministeriöllä. Koulutukset näyttävät tukeneen myös hänen ehdokkuuttaan puheenjohtajaksi ja sen jälkeen puheenjohtajan tehtävää.

Kulmuni ilmoitti jo ennen eroaan, että maksaa koulutuksensa ministeriöille takaisin omasta pussistaan. Laskujen mukaan viestintätoimisto Tekir laskutti VM:ltä yli 26 000 euroa ja TEMiltä lähes 30 000 euroa.

Valtioneuvoston hankintaohjeen mukaan yli 20 000 euron hankinnat tulisi kilpailuttaa.

Ministeriöiden mukaan sopimuksen tekohetkellä arvioitiin, ettei hankinnasta aiheudu yli 20 000 euron kustannusta.

Kommentoi