Poliisiura kiinnostaa, hakijoita ennätysmäärä

Poliisikoulutuksen tänä vuonna alkaviin koulutusryhmiin haki ennätysmäärä alasta kiinnostuneita, kaikkiaan yli 5 200 hakijaa. Aloituspaikkoja poliisin amk-tutkintoon on 400, eli yhtä paikkaa tavoittelee 13 hakijaa.

– Poliisiopiskelijoiksi toivotaan sekä suoraan lukiosta tai ammattikoulutuksesta tulleita että kokeneita ammatinvaihtajia tai esimerkiksi korkeakoulututkinnon suorittaneita. Työtehtäviä on monenlaisia, monenlaisille tekijöille. Lähes kaikenlaisesta työkokemuksesta on poliisin monipuolisessa tehtävänkuvassa hyötyä, kertoo opintoasiainpäällikkö Jyrki Haapala tiedotteessa.

Opinnot kestävät noin kolme vuotta, ja tutkinto antaa kelpoisuuden esimerkiksi vanhemmaksi konstaapeliksi. Tutkinnon suorittanut voi työskennellä sekä rikostutkinnassa että valvonta- ja hälytystehtävissä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut