Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintoloiden sulkeminen kuivatti Euroopan viinimyyntiä – osa viinintuottajista pohtii, mitä tehdä täysille kellareille

Vapun kuohujuomia katetaan Suomessa tänä vuonna vain kotipöytiin, kun ravintolat ovat joutuneet sulkemaan ovensa koronavirustilanteen vuoksi. Ravintolat ja baarit ovat kiinni monessa muussakin Euroopan maassa, ja niiden kiinniolo on iskemässä lujaa viinintuottajiin.

Samppanjantuottajien etujärjestöstä Comite Champagnesta kerrotaan STT:lle, että tarkkoja lukuja viime viikkojen toimitusmääristä ei vielä ole. Ranskassa tiukkojen rajoitustoimien alkaessa arvioitiin, että kaikkien kuohuviinien kulutus putosi 50–60 prosenttia.

Samppanja on kuohuviiniä, joka valmistetaan pienellä Champagnen alueella Pohjois-Ranskassa. Arvokkaan maineensa ansiosta juoma liitetään usein iloisiin juhlahetkiin, joten kriisien keskellä sen menekki on tyypillisesti laskenut.

Etujärjestöstä kerrotaan, että koronaviruskriisin aikana alueella on keskitytty etenkin siihen, ettei tuotanto pysähtyisi. Samppanjaa valmistettaessa on huolehdittava kustakin vuodenkiertoon kuuluvasta vaiheesta, ja suuri osa työvaiheista tehdään käsin.

Champagnessa on sovittu erilaisista toimista, jotta työ voidaan pitää käynnissä koronarajoitusten puitteissakin.

Korona-aikana työntekijät esimerkiksi pitävät viljelmillä liikkuessaan virallisia suosituksia pidempiä etäisyyksiä toisiinsa. Viiniköynnösrivit ovat yleensä noin metrin etäisyydellä toisistaan, joten työntekijöitä on kehotettu jättämään väliinsä ainakin 4 tai 5 riviä.

Samppanjaviljelmillä on myös lykätty biologisessa hyönteistorjunnassa käytettävien feromonipyydysten asennusta, sillä ne pitäisi asentaa köynnöksille yhdellä kertaa. Urakka vaatii tavallisesti kylällisen verran apukäsiä, mutta kokoontumisia on nyt vältettävä.

Alkon toimitusketjuissa ei juuri häiriöitä

Alkon vt. valikoima- ja hankintajohtaja Mika Kauppinen kertoo, että Alkon toimitusketjuissa ei viime viikkoina ole ollut juuri häiriöitä koronaviruksen vuoksi. Alkon valikoima on itse asiassa hieman kasvanut, sillä tavarantoimittajat ovat tarjonneet tuotteita myyntiin Alkon tilausvalikoimaan ravintoloiden sulkiessa oviaan.

Kauppisen mukaan Alko on kartoittanut viinien saatavuustilannetta tiiviissä yhteistyössä tavarantoimittajiensa kanssa.

– Tavara on kulkenut kaikissa maissa ihan pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta ympäri maailman, Kauppinen kertoo STT:lle.

Myös koronaviruksen rajusti koettelemasta Italiasta on tullut viinitoimituksia Alkoon.

Uutistoimisto AFP:n mukaan italialaisten viinintuottajien tilanne on yleisesti tukala. Viime vuonna Italia oli tuotantomäärän perusteella maailman suurin viinimaa, ja sen viineistä yli puolet myydään kotimaassa.

AFP:n haastattelema Veneton alueen Confagricoltura-etujärjestön johtaja Lodovico Giustiniani kertoo, että kotimainen markkina romahti, kun ravintolat ja baarit suljettiin maaliskuun alkupuolella. Samalla vienti yskii.

Markettimyynti on käytännössä ainoa tällä hetkellä hyvin toimiva viinin myyntikanava Italiassa.

– Mutta se ei pysty korvaamaan täysin pysähtyneen kanavan (ravintola-alan) myyntiä, Giustiniani sanoo AFP:lle.

Olennaista on sadonkorjuun turvaaminen

Romahduttaako koronavirus viinien kuluttajahinnat? Alkon Kauppinen vastaa, että toistaiseksi on turhan aikaista arvioida pandemian laajempia vaikutuksia viinialaan tai viinien hintoihin.

– Kriisi on niin akuutisti päällä, joten vaikea vetää kokonaisvaltaisia johtopäätöksiä, Kauppinen sanoo.

– Hyvin olennaista on se, miten sadot ja sadonkorjuu pystytään eri maissa turvaamaan.

Euroopassa sadonkorjuun alkamiseen on karkeasti ottaen noin neljä kuukautta aikaa, joten on vaikea ennustaa, millaiseksi koronavirustilanne siihen mennessä kehittyy.

Ranskan Champagnessa sadonkorjuusesonki ajoittuu alkusyksyyn. Kausityöntekijöitä tarvitaan silloin 120 000 ja heistä noin puolet tulee ulkomailta. Jo nyt keväällä on nähty, että koronavirustilanne on vaikeuttanut suuresti kausityöntekijöiden liikkumista.

Comite Champagne on etujärjestönä ollut yhteydessä Ranskan hallitukseen, jotta tilanteeseen löytyisi ratkaisu ajoissa. Järjestö huomauttaa, että maatalouden kausityöntekijöiden haaliminen on jo ennestään ollut vuosi vuodelta hankalampaa.

Samppanjan valmistuksessa käytettävät viinirypäleet on poimittava käsin, joten puuttuvia käsipareja ei voi korvata koneilla.

Viinistä desinfiointiaineeksi

Sadonkorjuun lisäksi tuottajien mieltä painaa se, mihin tämän vuoden uusi tuotanto varastoidaan, jos myynti ei vedä ja viinikellareihin jää suuret määrät edellisvuosien viinejä.

Euroopassa osa viinintuottajista harkitsee huonolaatuisemman viinin tislaamista etanoliksi, jota voisi käyttää desinfiointiaineen valmistamiseen. Uutistoimisto AFP:n mukaan ranskalaiset, italialaiset ja espanjalaiset viinialan toimijat ovat vedonneet Euroopan unioniin, jotta 10 miljoonan hehtolitran tislausprojektiin korvamerkittäisiin 350 miljoonaa euroa.

Comite Champagne sen sijaan kertoo, että samppanjan tarjontaa voidaan sovittaa joustavasti kysyntään, koska tuotantomääristä sovitaan alan sisällä joka vuosi erikseen.

Champagnen seudulla luotetaan siihen, että tästäkin kriisistä selvitään, sillä samppanja on selvinnyt aiemmistakin maailman mullistuksista. Kun iloiset ajat koittavat, samppanja virtaa jälleen.