New Yorkissa koronaviruksen aiheuttamat kuolemat niukassa laskussa

New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo kertoi keskiviikkona uusia tietoja osavaltion koronaluvuista. Uusia varmistettuja koronaviruksen aiheuttamia kuolintapauksia oli 330. Määrä on laskenut niukasti alkavan viikon aikana, kun maanantaina vastaava lukema oli 337. Kuvernööri myönsi, että uutiset virukseen liittyen ovat silti karmeita. Osavaltiossa on yhteensä kuollut yli 23 000 ihmistä koronavirukseen. Yhdysvalloissa koronavirukseen on kuollut noin 60 000 ihmistä.

Miljoonaa asukasta kohti Yhdysvalloissa on kuollut 181 ihmistä. Suomessa vastaava luku oli keskiviikkona 37. Yhdysvalloissa on 330 miljoonaa asukasta.

Cuomo kertoi myös, että osassa New Yorkin osavaltiota aloitetaan pian rajoitusten asteittainen höllentäminen. Sen sijaan pahiten viruksen riivaamilla alueilla joudutaan yhä odottamaan siihen asti, että tartuntoja ei enää havaita.

– Vähintään 30 prosenttia sairaaloiden kapasiteetistä ja 30 prosenttia tehohoitopaikoista on oltava vapaina ennen rajoitusten höllentämistä. Emme voi palata siihen tilanteeseen, jossa olimme aiemmin, Cuomo sanoi CNN:n mukaan.

Cuomon mukaan osavaltion viranomaiset aikovat tarkkailla koronatartuntojen ja sairaalakapasiteetin tilannetta rajoitusten höllentämisen jälkeen. Mikäli luvut lähtevät jyrkkään nousuun uudelleen, asioihin reagoidaan.

Varapresidentin varomaton sairaalavierailu puhuttaa

Varapresidentti Mike Pencen sairaalavierailu Minnesotan Rochesterissa on aiheuttanut paljon porua. Pence kävi tapaamassa sairaalan henkilökuntaa ja potilaita, mutta ei ollut varustautunut hengityssuojaimella toisin kuin muu seurueensa. Pencen tempausta on arvostellut muun muassa Coloradon kuvernööri Jared Polis.

– Viranomaisilla on merkittävä vastuu noudattaa niitä sääntöjä, joiden puolesta puhumme. Yritämme olla hengitysmaskien käytön puolestapuhujia, Polis sanoi CNN:n haastattelussa.

Polis kertoi käyttävänsä hengityssuojainta, kun hän menee lehdistötilaisuuksiin tai käy perheensä kanssa ulkoiluttamassa koiraansa.

– Viranomaisten pitäisi olla roolimalleja ja näyttää esimerkkiä. Hengityssuojainten käyttö voi pelastaa ihmisten henkiä ja auttaa rajoitusten höllentämisessä nopeammin, Polis jatkoi.

Polis kertoi CNN:n haastattelussa olevansa huolissaan koronaviruksen mahdollisesta toisesta aallosta.

Urheilun ammattilaissarjat saatetaan perua

Yhdysvaltojen johtavan tartuntatautiasiantuntijan Anthony Faucin mukaan on mahdollista, että maan urheilun ammattilaissarjojen kaudet täytyy perua. Fauci perusteli New York Timesin haastattelussa perumista pelaajien ja katsojien turvallisuuden varmistamisella. Useat Pohjois-Amerikan sarjat keskeyttivät kautensa maaliskuussa koronavirusepidemian vuoksi.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on puhunut innokkaasti ammattilaissarjojen jatkumisesta hyvinkin pian, mutta valtion virkamiehet ovat olleet asian suhteen huomattavasti varovaisempia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut