Radon on kotien yleisin säteilyn aiheuttaja – luonnossa olevien radioaktiivisten aineiden säteilyannos mitätön

Radonmittari mittaa kodin radonkaasua. PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

STT

Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisia altistavasta ionisoivasta säteilystä on peräisin radonista ja eniten säteilylle altistutaan kodeissa, kertoo Säteilyturvakeskus (STUK).

Tiedotteen mukaan suomalaisten saama keskimääräinen efektiivinen säteilyannos on 5,9 millisievertiä. Kaksi kolmasosaa säteilyannoksesta on peräisin sisäilman radonista. Loppu aiheutuu muusta kuin sisäilman radonista peräisin olevasta luonnon taustasäteilystä.

Taustasäteily on osin avaruudesta tulevaa kosmista säteilyä, osin maaperässä ja rakennusmateriaaleissa olevien radioaktiivisten aineiden säteilyä. Säteilyannokset on laskettu vuoden 2018 tietojen perusteella.

STUK kertoo, että säteilyn lääketieteellinen käyttö aiheuttaa suomalaiselle keskimäärin 0,76 millisievertin vuotuisen efektiivisen annoksen. Ydinonnettomuuksien ja 1960-luvun ydinasekokeiden jäljiltä Suomen luonnossa olevien radioaktiivisten aineiden aiheuttama säteilyannos on merkityksettömän pieni, tiedotteessa kerrotaan.

Radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään kuolee vuosittain noin 280

Ionisoivalle säteilylle altistumisen määrää kuvaava efektiivinen annos tarkoittaa säteilyn ihmisen terveydelle aiheuttamaa haittaa. Efektiivisen annoksen kasvaessa kasvaa myös riski sairastua säteilyperäiseen syöpään.

Silti keskimääräisten eri lähteistä saatujen efektiivisten annosten suuruudet eivät kuvaa riskiä suoraan. Apulaisjohtaja Teemu Siiskonen STUK:sta toteaa, että radonin aiheuttama terveysriski arvioidaan epidemiologisten tutkimusten, ei efektiivisen annoksen perusteella.

Joka vuosi noin 280 suomalaista kuolee radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään. Näistä 240 kuolemaan vaikuttaa radonin lisäksi tupakointi.

Edellisen kerran STUK julkaisi laskelmat suomalaisten keskimääräisistä säteilyannoksista vuonna 2012. Esimerkiksi säteilyn käyttö lääketieteellisissä tutkimuksissa on sittemmin hieman kasvanut, pääasiassa lisääntyneiden tietokonetomografiakuvausten takia.

Kommentoi