Keskuskauppakamari pettyi, ettei valtio ota tiettyjä työnantajamaksuja kontolleen: "Lopputulos oli liian laiha"

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan sanoi tiedotteessa, että lopputulos oli liian laiha. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Keskuskauppakamari on tyytyväinen hallituksen lisäpanostuksista yritystukiin, mutta olisi kaivannut tukitoimien listalle myös ajamaansa toivetta yritysten sairaus- ja työttömyysvakuutusmaksujen väliaikaisesta siirtämisestä valtiolle.

– Kyllä nämä päätökset olivat edelleen eteenpäin menoa työpaikkojen ja yritysten kantamiseksi koronakuilun yli, mutta valitettavasti lopputulos oli liian laiha, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo tiedotteessa.

Lisäksi Keskuskauppakamarin mukaan nyt on haasteena saada myönnetyt tukieurot liikkeelle. Sen mukaan esimerkiksi Business Finlandissa hakemukset jonottavat tällä hetkellä monta viikkoa.

Suomen Yrittäjät: Suoraa tukea yrittäjille edelleen liian vähän

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toivoo hallitukselta lisää suoraa tukea yrityksille sekä nopeutta tuen jakamiseen yrityksille.

– On rakennettu nopeasti jakoputkia, mutta ne toimivat hitaasti, vaikka yrittäjät ja viranomaiset tekevät parhaansa hiki hatussa, Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Suomen Yrittäjät on arvioinut, että yritykset tarvitsevat noin viiden miljardin euroa tuen koronakriisin aikana. Etujärjestön mukaan tästä tuesta puuttuu vielä kolmisen miljardia euroa.

Pentikäinen kiittelee hallitusta maaseutuyritysten tukemisesta, Business Finlandin kautta jaettavista kehityslainoista ja pääomasijoituksista Teollisuussijoituksen kautta.

Palta: Yritysten suorien tukien määrä yhä vähäinen muihin Pohjoismaihin verrattuna

Palvelualojen työnantajat Palta olisi toivonut hallitukselta kehysriihessä suoraa palkkatukea henkilöstökuluihin.

Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki sanoo tiedotteessa, että Ruotsi, Tanska ja Norja ovat maksaneet yrityksilleen merkittävästi enemmän suoraa tukea irtisanomisten välttämiseksi.

– Työvoimaintensiivisillä palvelualoilla välttämättömät henkilöstökulut, kuten palkat ja erilaiset työnantajamaksut, muodostavat merkittävän osan yritysten kuluista. Siksi suora tuki palkanmaksuun on välttämätön uusien lomautusten ja irtisanomisten välttämiseksi, Rauhamäki sanoo.

Hallituksen päättämiä 450 miljoonan euron lisäyksiä yritysrahoitukseen Palta pitää tervetulleina ja tarpeellisina.

SAK tyytyväinen palkatta töistä jäävien tukeen

Työntekijäkeskusjärjestö SAK on tyytyväinen, että uusien yritystukien lisäksi hallitus päätti kehysriihessä tuesta koronavirusepidemian vuoksi töistä palkatta kotiin jääville vanhemmille. Tuki on 723,5 euroa kuukaudessa.

– Ihmisten toimeentulosta on pidettävä huolta niissä tapauksissa, joissa he eivät epidemianrajoitustoimien takia pysty olemaan töissä, pääekonomisti Ilkka Kaukoranta sanoo tiedotteessa.

Kaukorannan mukaan SAK toivoo hallitukselta myöhemmin yritystukien ohella päätöstä talouden määräaikaisista elvytystoimista.

Luonnonsuojeluliitto tyytyväinen ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin sitoutumiseen

Luonnonsuojeluliiton mielestä on tärkeää, että hallitus ilmoitti kehysriihessä olevansa yhä sitoutunut hallitusohjelman ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin.

Liitto on tyytyväinen neljän miljoonan euron lisäykseen kuntien ilmastotoimiin sekä yhteensä 700 000 euron suuruiseen määrärahan korotukseen ympäristö- ja kehitysjärjestöille ja ympäristönhoitoon.

Kommentoi