THL: Koronavirukseen on kuollut Suomessa 25 ihmistä, varmistettuja tartuntoja nyt 1 882

Testausta on pyritty viime aikoina lisäämään Suomessa. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa otettiin perjantaina näytettä potilaalta, jonka epäiltiin sairastuneen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Roni Lehti / LEHTIKUVA
STT

STT

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa 25 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Sairaalahoidossa on 187 potilasta, joista tehohoidossa 73.

Koronavirukseen kuolleiden määrä nousi vuorokaudessa viidellä, sillä perjantaina kuolleiden kokonaismäärä oli 20.

Kuolleista 17 on Helsingin yliopistollisen sairaalan (Hyks) ja kuusi Kuopion yliopistollisen sairaalan (Kys) erityisvastuualueelta. Oulun yliopistollisen sairaalan (Oys) ja Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) erityisvastuualueilla on kummassakin kuollut virukseen yksi ihminen.

Uusista kuolemantapauksista neljä tapahtui Hyksin ja yksi Kysin erityisvastuualueella.

Testattuja näytteitä on 29 000 ja laboratoriovarmistettuja tapauksia 1 882.

Tartuntojen määrä on noussut eilisestä 267 tartunnalla. THL tähdentää, että tänään ilmoitetut uudet tartuntatapaukset jakautuvat takautuvasti usealle aikaisemmalle päivälle.

Ikä on tiedossa 19 kuolleen osalta, ja kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Suurin osa Suomessa kuolleista on ollut iältään 71–90-vuotiaita.

Lähiviikkojen aikana 4 000 testiä päivässä

Tartuntojen todellinen määrä Suomessa on todennäköisesti huomattavasti suurempi, sillä testauskapasiteetti on ollut rajallinen. THL:n mukaan noin 2 500 näytettä voidaan tällä hetkellä testata päivässä ja testauskapasiteettia kasvatetaan mahdollisimman nopeasti.

– Lähiviikkojen aikana testauskapasiteetti saadaan nostettua yli 4 000 näytteeseen päivässä, THL kertoo sivuillaan.

Näytteitä otetaan vielä ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta.

THL:n mukaan jatkossa esimerkiksi yhteiskunnan kannalta "kriittisiä toimijoita" voidaan testata matalammalla kynnyksellä.

– Näin voidaan paremmin varmistaa huoltovarmuuden ja viranomaistoiminnan jatkuvuutta, verkkosivuilla sanotaan.

Husin alueella 65 uutta tartuntaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoo, että sairaanhoitopiirin alueella on varmistunut 65 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä tartuntoja on Husin mukaan todettu alueella nyt 1 012. Hus päivittää tietojaan päivittäin aina edellisen päivän osalta.

Luku poikkeaa THL:n ilmoittamista, joiden mukaan Uudellamaalla olisi 1 158 todettua tartuntaa.

Koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi Uudenmaan maakunta eristettiin muusta Suomesta viikko sitten. Maakuntaraja on suljettuna ainakin vielä noin kaksi viikkoa eli 19. huhtikuuta asti.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirikin rajoittaa tukihenkilöiden läsnäoloa synnytyksissä

Keski-Suomen sairaanhoitopiirikin rajoittaa maanantaista alkaen synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäoloa sairaalassa koronavirustartuntariskin vähentämiseksi.

Maanantaina heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen voimaan astuva rajoitus on voimassa toistaiseksi, sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessaan.

Puoliso tai tukihenkilö ei voi esimerkiksi olla mukana naistenosastolla synnytyksen käynnistysvaiheessa tai synnytyksen jälkeen. Hän voi kuitenkin olla mukana normaalissa alatiesynnytyksessä sen ajan, kun synnyttäjä on synnytyssalissa. Tukihenkilön on oltava terve päästäkseen mukaan synnytyssaliin.

Aiemmin vastaavista rajoituksista on kertonut ainakin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus).

Ministeriö ohjeistaa hoivakoteja: Hoitajien siirtymistä yksiköstä toiseen vältettävä

Vanhusten hoivakodeissa pitää korona-aikaan välttää sekä asukkaiden että hoitajien ei-välttämätöntä siirtymistä yksiköstä toiseen, ohjeistaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Ministeriö on antanut kuntien ja kuntayhtymien ympärivuorokautisille asumispalveluyksiköille ohjeet, joita on tarkoitus täydentää pääsiäiseen mennessä.

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi asiakkaita ei ministeriön mukaan pidä epidemian aikana siirtää hoitopaikasta tai yksiköstä toiseen, jos se ei ole heidän hoitonsa turvaamiseksi välttämätöntä.

– Oireilevat asiakkaat pitää mahdollisuuksien mukaan sijoittaa yhden hengen huoneeseen ja samalle osastolle. Samassa huoneessa ei saa hoitaa oireilevia ja oireettomia asiakkaita, ohjeissa katsotaan.

Henkilökunnan vaihtuvuus pitää ministeriön mukaan saada mahdollisimman pieneksi eikä hoitajien pitäisi työskennellä useammassa kuin yhdessä yksikössä.

Myös vainajien käsittelyyn koronaepidemian aikaan ohjeistetaan. Hoitohenkilökuntaa kehotetaan käyttämään vainajaa käsiteltäessä samoja suojavarusteita kuin elävää potilasta hoidettaessa eli esimerkiksi kirurgista suu-nenäsuojusta ja suojalaseja.

Kommentoi