Britannian pääministerillä Boris Johnsonilla koronatartunta – "Voitamme tämän yhdessä"

Johnsonilla on todettu koronavirustartunta. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Britannian pääministerillä Boris Johnsonilla on todettu koronavirustartunta. Hän kertoo asiasta Twitterissä.

Johnsonin mukaan hän sai viimeisen vuorokauden aikana lieviä oireita, kuten kuumetta ja yskää, minkä jälkeen hänelle tehtiin koronavirustesti. Tulos oli positiivinen.

Johnson on nyt eristyksissä, mutta aikoo johtaa hallitusta videoyhteyksien kautta.

– Voitamme tämän yhdessä, Johnson tviittaa.

Hän oli lisännyt tviittiinsä tunnuksen "pysy kotona, pelasta elämiä".

Johnson oli liittänyt tviittinsä yhteyteen myös videoviestin, jossa kommentoi enemmän tilannetta. Hän korosti, että pystyy jatkamaan työtään teknologian ansiosta.

– Teen töitä kotoa käsin ja pysyn eristyksissä. Se on oikea tapa toimia, Johnson sanoi videoviestissään.

Johnson myös kiitteli vuolaasti hoitohenkilökuntaa sekä muun muassa poliiseja, sosiaalityöntekijöitä ja koulujen työntekijöitä. Julkisen sektorin ohella kiitoksia saivat muutkin tahot, jotka suojelevat ihmisiä koronavirusepidemian vaikutuksilta ja pitävät yhteiskunnan pyörimässä epidemia-aikana.

– Kiitos kaikille, jotka tekevät niin kuin minä, työskentelevät kotona ja estävät viruksen leviämisen kodista toiseen, Johnson jatkoi.

Britannian pääministerin kansliasta kerrotaan Sky Newsille , että Johnson oli testattu torstaina. Johnson on tällä hetkellä eristyksissä virka-asunnossaan Downing Streetillä.

Kommentoi