Pörssiralli hyytyi Wall Streetillä, Ahlström-Munksjö kovin nousija Helsingissä

Hieman ennen puoltapäivää OMXH-indeksi oli vajaan viiden prosentin nousussa eiliseen nähden. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA
STT

STT

Pörssien eilinen riehaannus on tänään laantunut selvästi kaupankäynnin alkuvaiheessa, kun pörssit avautuivat Yhdysvalloissa. Innostus talouden tukemiseen suunnatusta jättipaketista hiipui pieneksi laskuksi, vaikka kurssit aluksi olivat nousussa.

Laaja-alainen S&P 500 -indeksi oli vajaan prosentin miinuksella.

Helsingissä kurssinousu hidastui päivän edetessä. Kurssit olivat silti iltapäivällä vielä noin 1,8 prosentin nousussa, ja yleisindeksi ylitti 7 400 pistettä. Päivän kovin nousija oli Ahlström-Munksjö . Yhtiö kertoi vastanneensa koronapandemian aiheuttamaan kysyntään esimerkiksi lisäämällä hengityssuojainten valmistukseen käytettävien materiaalien tuotantoa. Yhtiön kurssi viiletti iltapäivällä yli 23 prosentin nousussa.

Frankfurtissa yleisindeksi oli puolentoista prosentin verran laskussa.

Kommentoi