Jääpallokin kiinnostaa yhä, sillä peräti 485 silmäparia oli tullut seuraamaan kauden perinteistä hyväntekeväisyysottelua WP 35-HIFK, kaukaisimmat Etelä-Savon Ristiinasta saakka.
Jos olivat lippuluukun portit avoimet yleisölle, ei avoimien ovien päivää nähty itse ottelussa, sillä kumpikin joukkue sumputti hyvin ja eliminoi vastustajan hyökkäysvoiman.
WP 35 onnistui omista paikoistaan paremmin ja korjasi alemman jatkosarjan kannalta tärkeät pisteet 4-2 (3-1), vaikka HIFK lopussa hieman uhittelikin ja oli tulla kahden rankkarin ansiosta tasoihin.

Pyry Kunnas vei tähtirinnat johtoon jo 4. minuutilla, mutta sen jälkeen WP 35:n tehomiehet Juho Holopainen ja Niko Nissinen näyttivät miksi ovat Bandyliigan tehopörssissä korkeilla sijoilla.
Holopainen iski kaksi maalia ja Nissinen 3-1 -taukolukemat jo 20. minuutilla.
Nissisen maalin jälkeen seuraavaa maalia saatiinkin odotella ottelun loppuhetkille.
HIFK sai ensin 83. minuutilla rankkarin ilmeisesti korkeasta mailasta, mutta Aku Ojanen tempaisi sen yli. Toisen kerran päätuomari Sami Kaipia näytti pilkkua HIFK:lle viisi minuuttia myöhemmin ja tällä kertaa Ojanen onnistui ohittamaan hyvin jälleen torjuneen WP-vahti Ari-Pekka Ahon.
HIFK:lla oli saumat tulla loppuhetkillä tasoihin, mutta Niko Nissinen lopetti 91. minuutin hienolla 4-2 -osumallaan helsinkiläisten haaveet tasapelistä.
– Hyvä peli kaikilta, nyt oli uhrautuvaa mieltä ja voitimme paljon kakkospalloja keskialueella. Varsinkin akselilta Karppinen-Malinen-Puustinen hyvä peli ja kokonaisuutena puolustuspelimme oli hyvää, kroppaa laitettiin likoon, näki WP 35:n valmentaja Juha Järveläinen.

Otteluruuhkassa rypevä HIFK oli pienellä 14 pelaajan rosterilla Varkaudessa.
– Pelasimme alle hyvät OLS- ja Akilles-ottelut, mutta nyt oli raskas vesikeli vähillä vaihtomiehillä. WP 35 on parantanut tuntuvasti joukkueiden edellisestä kohtaamisesta, näki vielä viime kaudella kelta-mustissa pelannut HIFK-puolustaja Esu Rytkönen.
Yhdeksään pinnaan noussut sarjakuutonen WP 35 jatkaa Bandyliigaa ensi perjantaina Veiterän vieraana Lappeenrannassa ja pelaa seuraavan kotiottelun sunnuntaina 22. tammikuuta Akillesta vastaan.
Päivän muissa otteluissa Kampparit aiheutti Porin Narukerälle kauden ensimmäisen tappion Mikkelissä 5-2 (2-1) ja Porvoossa Akilles ja Veiterä tasasivat pisteet 1-1 (0-1).