Koripallon NBA:ssa Cleveland Cavaliers joutui taipumaan Floridassa Orlando Magicia vastaan pelatussa ottelussa. Ottelu päättyi numeroihin 120–115 kotijoukkue Orlandon eduksi.
Ennen voittoa Orlando oli hävinnyt kuusi kertaa peräjälkeen. Clevelandille tappio oli toinen perättäinen ja merkitsi sitä, että joukkue joutuu tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa pudotuspelikarsinnan kautta.
– Tässä sarjassa ei ole varaa unohduksiin. Tänä iltana vastustaja voitti meidät eri tilanteissa kerta toisensa jälkeen. Annan heille tunnustusta siitä, mutta se on pettymys. Emme saaneet hommia valmiiksi. Emme näyttäneet sellaista taistelua, mitä tarvitsi näyttää, Clevelandin päävalmentaja J.B. Bickerstaff harmitteli ESPN:n mukaan.
Clevelandin suomalaispeluri Lauri Markkanen keräsi joukkueensa toiseksi kovimmat peliminuutit, viipyen kentällä kaikkiaan liki 35 minuuttia. Markkasta pidempään pelasi vain joukkueen tähti Darius Garland, joka vietti kentällä runsaat 40 minuuttia.
Pisteitä Markkanen nappasi ottelusta 25, onnistuneita kolmen pisteen heittoja kuusi ja levypalloja neljä. Pisteiltään ottelu oli Markkaselle parempi kuin pari edellistä.
Ottelun puolivälissä Cleveland johti 61–59, mutta Orlando punnersi ohi kolmannella neljänneksellä eikä ollut enää taivutettavissa.
– Me emme voi odottaa neljänteen neljännekseen, että kirimme. Tämä oli pettymys sekä hyökkäyksellisesti että puolustuksellisesti, Markkanen sanoi.
Lukuisista loukkaantumista kärsivällä Clevelandilla on edessään vielä kaksi runkosarjaottelua. Joukkue kohtaa perjantaina Brooklyn Netsin.