Jääkiekkoliigan puolivälierissä tänään Ilveksen kohtaavan oululaisen Kärppien toimitusjohtajan Tommi Virkkusen mukaan kuudennen puolivälieräpelin jatkaminen ei ole tänään vaarassa, kertoo MTV .
Puolivälieräkohtaaminen jäi eilen Oulussa kesken ensimmäisen erän puolivälissä jääongelman takia.
Kärpät siirtyi pelissä Saku Mäenalasen maalilla 1–0-johtoon ajassa 8.35, mutta peli jouduttiin keskeyttämään ajassa 10.12 Ilveksen maalin takana olleen jääongelman takia. Yli tunnin tauon aikana Oulun jäähallin jäätä ei saatu siihen kuntoon, että ottelua olisi voitu turvallisesti jatkaa.
Peliä on tarkoitus jatkaa tänään kello 18.30. Kärppien toimitusjohtaja Virkkunen vahvisti, ettei ottelun pelaaminen ole vaarassa.
– Jäällä näytti olevan jo koululaiskiekkoilijoita. Eli eiköhän se ole kunnossa, Virkkunen kertoi.
Kärpillä ei ollut ennen peliä tietoa liian ohuesta jäästä mainoksen päällä. Hallin henkilökunnan STT:lle antaman tiedon mukaan jään hoidossa oli tehty virhe viikonlopun aikana.
Ilves johtaa puolivälieräsarjaa viiden ottelun jälkeen voiton 3–2. Välieräpaikka heltiää neljällä voitolla.