Jämin Jänne juhli maastohiihdon miesten 4x10 kilometrin viestin Suomen mestaruutta Rovaniemellä, kun se otti lauantaina voiton 37,2 sekunnin erolla Puijon Hiihtoseuraan. Imatran Urheilijat oli kolmas, mutta jäi voittajasta yli puolitoista minuuttia.
Jämi hallitsi kilpailua alusta asti, ja erityisesti Ristomatti Hakolan suoritus toisella osuudella vauhditti menoa kohti viestivoittoa.
– "Rise" teki miehen työn, ankkuri Lauri Lepistö suitsutti.
Puijon osakkeita heikensi se, ettei Perttu Hyvärinen osallistunut kilpailuun.
– Ei vaivuttu synkkyyteen vaan lähdimme haastamaan. Saimme hyvän porukan jalkeille. Keli näytti sille, että suksissa olisi isoja eroja perinteisen osuuksilla, mutta sitten hiihdettiinkin 28 minuutin kymppejä, Puijon kolmannen osuuden hiihtänyt Iivo Niskanen sanoi.
– Tuntui terävämmälle kuin eilen (perjantaina), mutta kelikin oli hitaampi. Sai työskennellä koko ajan, olympiavoittaja kuvaili menoaan.
Lepistön mukaan Hyvärisen puuttuminen ja Puijon mahdollinen heikentyminen eivät himmennä Jämin mestaruuden arvoa.
– Ei ole ollut tämä viikonloppu parasta kulkua itselläkään, mutta niillä mennään mitä on, Lepistö kuittasi.
"Meillä on mahtava ryhmä henki"
Jämi onnistui jo avausosuudelta alkaen. Aku Nikander toi joukkueen johdossa ensimmäiseen vaihtoon.
– Meillä on mahtava ryhmähenki. Yksi asia on varma eli Aku aliarvioidaan aina. Ei meidän porukassa vaan muiden joukossa. Taisi tulla keulassa vaihtoon, Lepistö iloitsi joukkuetoverin onnistumista.
Hakola riuhtoi toisella perinteisen osuudella yli puolen minuutin eron seuraaviin. Markus Vuorela hiihti vapaan osuuksista ensimmäisen ja päästi ankkuri Lepistön ladulle 40,6 sekuntia ennen Puijon ankkuri Ilkka Herolaa.
Imatran ankkuri Miro Karppasen osaksi jäi pronssin turvaaminen, mikä täytti joukkueen minimitavoitteen. Kolmannen osuuden hiihtänyt Remi Lindholm puhui perjantaina jopa kultatavoitteesta, mutta Jämi ja Puijo menivät menojaan.
– Jouduin hiihtämään jopa liian kovaa, kun "Rise" iski kovaa. Tiesin, että hän on kova tällaisella ladulla ja maailmanluokkaa, kakkososuudella taistellut Ville Ahonen sanoi.
Lindholm ei ollut tyytyväinen suoritukseensa. Hän jäi Niskasen ohittamaksi.
– Kolmannella osuudella en saanut jätettyä tarpeeksi (takana olevia), ja suksikin olisi voinut olla parempi. Päästiin kuitenkin pronssille, joten kai sekin jotain on, Lindholm tuumi ja katsoi vieressä olleiden joukkuetoverien Karppasen, Ville Ahosen ja Olli Ahosen suuntaan.