Päivän pääkilpailu, Jokimaa Tekee Tähtiä, pysyi alusta loppuun ennakkosuosikki Skyfall Shinen komennossa. Keulajuoksun päätteeksi ruuna irtosi maalisuoralla 19 000 euron voittoon. Iikka Nurmonen ohjasti Markku Niemisen valmennettavaa.
– Ensimmäinen kilometri oli ehkä sekunnin liian kovaa, mutta syö se muidenkin kiriä, kun vauhtia ei otettu pois missään vaiheessa, Nurmonen kertasi voittojuoksun jälkeen.
– Hevonen on vahva menemään ja sillä on hyvä ajettavuus, se menee matkalla tosi rennosti.
Voittoaika oli vuodenaikaan nähden kova 12,9ake. Aiempi kilpailuennätys parani yli sekunnilla.
Iikka Nurmonen ohjasti voiton myös päivän toisessa nimikilpailussa, kun Timo Korvenheimon valmentama Zolamani kiri ykköseksi 2-vuotiaiden Hevosenomistajapokaalissa.
– Varsa oli tosi hyvä. Tämä on todella mukava, hyväkäytöksinen hevonen. Keulapaikan menetys vähän huoletti, kun keulasta olisi ollut selkein ajaa. Mutta kiri kantoi tosi hyvin, Nurmonen kehui.
Nimilähtöjen lisäksi Nurmonen ohjasti voiton kylmäveristen Kavioliigalähdössä Leo Mönttisen valmentamalla Pyörylän Paronilla. Isoja juhlia ei kuitenkaan ole luvassa.
– Olosuhteet olivat hyvät, juoksukulut onnistuivat ja hevoset olivat parhaimmillaan tänään. Pitäisihän sitä osata juhlia, mutta huomenna on työpäivä uusi. Hauskaa se tietysti on, kun menee hyvin, Lahden Jokimaalla 11 hevosta valmentava 26-vuotias Nurmonen totesi.
Myös Markku Niemiselle lauantai oli kolmen voiton päivä valmentajana. Skyfall Shinen lisäksi voittajarinkiin kaarsivat Lexus Dream ja Best Ladyn toista vuotta peräkkäin voittanut Willow Pride.
– Meillä oli hyvä lähtöpaikka ja hevonen pääsee kovaa liikkeelle. Päästiin ajelemaan omaa tahtia keulassa ja kaikki oli tänään meidän puolella, Willow Priden ohjastamisesta vastannut Ari Moilanen kommentoi.
Voitot Jokimaan 75-lähdöissä ottivat myös An-Dorra ja Pöylefanten.