Kansainvälinen kiekkoilu palaa koronatauolta – "Olemme Suomessa todella onnellisessa tilanteessa"

Liki kahdeksan kuukautta koronatauolla ollut kansainvälinen jääkiekkoilu palaa kaukaloon tällä viikolla, kun miesten maajoukkueiden EM-sarjan avausturnaus pelataan Helsingissä.

Se, että maaottelutapahtuma järjestetään, ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi Euroopan suuriin liigoihin kuuluvan Saksan DEL-sarjan alku on koronan pelossa siirtynyt tällä tietoa joulukuun alkuun.

– On tosi siistiä, että täällä meillä Liigassa on pystynyt keskittymään jääkiekkoiluun. Olemme Suomessa todella onnellisessa tilanteessa, kouvolalaisessa KooKoossa lainalla pelaava hyökkääjä Kasper Björkqvist kertoi tiistaina Leijonien ensimmäisten yhteisten jääharjoitusten jälkeen.

Vuonna 2016 Helsingin MM-kotikisoissa Björkqvist kuului maailmanmestaruuden voittaneeseen Suomen joukkueeseen. Hänet varasi seuraavan kesän NHL-draftissa Pittsburgh Penguins, jonka sopimuspelaaja Björkqvist on.

Peräti 12 Leijonadebytanttia

Suomen EM-turnausjoukkue on koottu yksinomaan kotimaisessa Liigassa kiekkoilevista pelaajista. Resepti on tuttu EM-miehistöön valitulle HIFK:n hyökkääjälle Jere Salliselle, joka oli mukana voittamassa Suomelle miesten maailmanmestaruutta Slovakiassa 2019. Tuolloin Leijonien arvokisajoukkueessa oli vain kaksi pelaajaa, joilla oli kuluneelta kaudelta pelikokemusta NHL:stä.

Sallinen voitti hopeaa jo Valko-Venäjän Minskin MM-kilpailuissa 2014. Hän haluaa antaa kokemuksensa maajoukkueen käyttöön.

– Yritän olla esimerkillinen pelaaja, että tuon joukkueeseen rentoutta, 30-vuotias Sallinen sanoi.

Helsingin EM-kotiturnauksessa debytoi Leijonissa peräti 12 ensikertalaista. Yksi heistä on syyskaudella raumalaisessa Lukossa kovaa tulosta tehnyt hyökkääjä Eetu Koivistoinen.

– Kun ensikertalaisia on niin paljon, vähän oli ennakkoon jännittynyt tunnelma. Mutta kun pääsimme ennen harjoituksia yhteiseen pukukoppiin, se vapautti energiaa, Koivistoinen kuvaili.

Seurakaverinsa Aleksi Saarelan ja vaihtoehtoisesti Jukka Peltolan ja Jere Innalan rinnalla harjoituksissa samassa ketjussa pelannut Koivistoinen tuskaili vuosia sitten turhan verkkaisen urakehityksensä kanssa. Nyt asiat ovat loksahtaneet kohdalleen, ja 11 ottelussa 7+5 pistettä haalinut hyökkääjä komeilee Liigan pistepörssissä viidentenä.

Peltola palasi KHL:stä oikeaan aikaan

EM-joukkueen nestori, 33-vuotias Tapparan hyökkääjä Jukka Peltolakin jakaa kiitosta, kuinka vastuullisesti koronatilanne on vaikkapa Venäjään verrattuna Suomessa hoidettu.

– Se on hoidettu Suomessa laadukkaasti, kertoi Peltola, joka palasi Tapparaan KHL:n Sibir Novosibirskissa pelaamiensa kahden kauden jälkeen.

Tapparassa Suomen mestaruudet 2016 ja 2017 voittanut Peltola on huomannut, että Liigan taso on parissa vuodessa noussut silmin nähden.

– Peli on Suomessa muuttunut. Liigassa on nuoria ja luisteluvoimaisia pelaajia, joten kovaa mennään, Peltola kehui.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut