HPK:n perjantaisessa pelissä mahdollinen korona-altistuminen

Ottelua oli katsomassa 651 ihmistä. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Jääkiekkoliigan HPK kertoi sunnuntaina, että koronavirustestissä positiivisen tuloksen nyt saanut henkilö oli seuraamassa perjantaina Hämeenlinnan jääkiekkohallissa pelattua HPK–Lukko-ottelua.

– Ottelussa on ollut vähäinen mahdollisuus altistua koronavirukselle. Lieväoireinen henkilö on istunut katsomossa D4. Hän on käyttänyt maskia koko ottelun ajan eikä siirtynyt paikaltaan ottelutapahtumassa, seura tiedotti .

– D4-katsomossa olleiden muiden katsojien tartuntariski arvioidaan vähäiseksi, mutta heitä pyydetään tarkkailemaan terveydentilaansa ja hakeutumaan testaukseen, jos oireita ilmenee.

Lukon 5–1-voittoon päättynyttä ottelua oli katsomassa 651 ihmistä. Se on toistaiseksi pienin katsojamäärä kuun alussa alkaneessa Liigassa.

Keskustelu