Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Matti Pietiläisestä Savon Sanomien uusi päätoimittaja

Savon Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty filosofian maisteri Matti Pietiläinen, 41. Vastaavana päätoimittajana Pietiläinen on samalla myös Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluvan Savon Median kaikkien medioiden sisältöjohtaja.

Pietiläinen aloittaa päätoimittajana 1. huhtikuuta 2023. Vastaava päätoimittaja ja sisältöjohtaja hänestä tulee 1. toukokuuta 2023 alkaen.

Pietiläisen vastuulla on vastaavana päätoimittajana Savon Sanomien toimituksen ja uutistyön johtaminen sekä lehden journalistinen kehittäminen.

– Savon Sanomat on yksi Suomen merkittävimmistä maakuntalehdistä. Toimitus on ammattitaitoinen ja motivoitunut. Olen erittäin otettu, että pääsen työskentelemään mielenkiintoisella näköalapaikalla seudulla, josta on viimeisten 15 vuoden aikana tullut kotiseutuni, sanoo Siilinjärvellä asuva Pietiläinen.

Savon Sanomille valittiin uusi päätoimittaja, koska nykyinen vastaava päätoimittaja Seppo Rönkkö on jäämässä eläkkeelle.

Matti Pietiläinen on työskennellyt viime vuodet Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien yhteisten sisältöjen ja niiden kehittämisen parissa. Hän on toiminut huhtikuusta 2019 lähtien Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtajana ja valtakunnallisiin uutisiin keskittyvän Uutissuomalaisen uutispäällikkönä.

Savon Sanomat on uudelle päätoimittajalle tuttu toimitus, sillä Pietiläinen on työskennellyt lehden toimituksessa vuosina 2007–2014, joista viimeisimmäksi esimiehenä taloutta, politiikkaa ja kunta-asioita seuranneessa yhteiskuntatoimituksessa.

Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi odottaa uuden vastaavan päätoimittajan luotsaavan Savon Sanomat entistä vahvemmin digitaalisuuteen.

– Pietiläinen on arvostettu ja kokenut toimittaja, jolla on näyttöjä modernista mediatekemisestä ja yhteistyöstä. Hän on kiinnostunut asioista, ihmisistä ja ilmiöistä ympärillään. Lisäksi hänellä on vahvat siteet Savon Sanomiin ja alueelle. Se antaa hyvät lähtökohdat tehtävässä onnistumiseen. Savon Sanomien päätoimittajan tehtävä on konsernimme tärkeimpiä avaintehtäviä. Lehti saa hänestä arvoisensa päätoimittajan.

Pietiläisen mukaan Savon Sanomien pitää pystyä olemaan yhä enemmän merkityksellinen ja hyödyllinen maakuntamedia myös niille lukijoille, joilla ei ole aiempaa suhdetta Savon Sanomiin tai joilla ei ole minkäänlaista suhdetta paperilehteen.

– Ja tärkeä niillekin, joille paperilehti on ollut erinomainen käyttöliittymä. Lisäksi on syytä hakea ja löytää sellaisia journalistisen kerronnan muotoja ja julkaisukanavia, joita ei vielä ole kaikilta osin edes käytössä. Tapoja, joilla luontevasti tavoitetaan lukijat arjessa kännykästä tai muulta näytöltä.

Savon Sanomat on Suomen suurimpia sanomalehtiä ja Pohjois-Savon luetuin uutismedia. Savon Sanomien lukijamäärä on tuoreimman kansallisen mediatutkimuksen mukaan 203 000 lukijaa.

Pietiläinen toimii vielä helmi–maaliskuun ajan päätoimisesti Väli-Suomen Median toimitusjohtajana. Väli-Suomen Media on Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö. Yhtiö tuottaa sisältöjä sekä verkkoon että painettuihin sanoma- ja kaupunkilehtiin. Väli-Suomen Mediaan kuuluvat Keskisuomalainen-konsernin ja sanomalehti Karjalaisen yhteistoimitukset Uutissuomalainen, Teemasuomalainen ja Sunnuntaisuomalainen.

Matti Pietiläisen haastattelun voi kuunnella alta löytyvän linkin kautta. Toimittajana Sami Turunen.

Savon Aaltojen podcast: Matti Pietiläisen haastattelu