Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttavat riesaa Savossa – junia korvattu busseilla

Voimakkaat tuulenpuuskat veivät sähköjä talouksilta ja aiheuttivat raivaustehtäviä Pohjois-Savon pelastuslaitokselle lauantaina iltapäivällä ja illan aikana Pohjois- ja Etelä-Savossa.

Savon Voima verkon sähkönjakelualueella oli pahimmillaan yli 4 000 sähkötöntä asiakasta kello 16:n aikaan. Samaan aikaan Pohjois-Karjalan Sähkön jakelualueella Tuusniemellä ja Riistavedellä oli vikoja noin 250. Tuuli oli voimakasta monin paikoin.

Palomestari Arssi Heiskanen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoi, että kaatuneiden puiden raivaustehtäviä oli iltapäivän aikana tusinan verran ja niitä tuli koko ajan lisää.

– Raivaustehtäviä on ollut pääasiassa Kuopion kaupungin ympäristössä. Yksittäisiä tehtäviä on ollut Siilinjärvellä, Iisalmessa ja Varkaudessa, palomestari kertoi kello 16:n aikaan lauantaina.

Lisäksi junia pysähtyi sähkövikojen vuoksi. Sekä Siilinjärvi–Kuopio- että Kajaani–Kuopio-välillä junia korvattiin bussikyydein.

Tuulenpuuskat olivat kovimmillaan voimakkuudeltaan noin 17 metriä sekunnissa, mutta ennusteissa povattiin jopa yli 20 metrin sekuntivauhtia etenevistä puuskista.

Palomestari Heiskasen mukaan helpotusta tilanteeseen tuli kello 18:n aikaan, mutta tuuli jälleen voimistui kello 20:n jälkeen.

– Puoliltaöin pitäisi tuulien jo rauhoittua, ja aamulla ollaan noin 10 metriä sekunnissa -puuskissa, Heiskanen ennakoi.