Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varkautelaiskoululaiset saavat viisi koronan kotitestiä oppilasta kohti

Varkautelaiskouluilta jaetaan oppilaille koronan kotitestejä. Testit tulevat jakoon lähiaikoina ja niitä jaetaan viisi kappaletta oppilasta kohti.

Testien mukana tulee ohjeet testien käyttämisestä. Testit tulee tehdä aina aikuisen valvonnassa. Asiasta kerrottiin varkautelaiskoululaisten vanhemmille Wilma-viestillä keskiviikkona.

Viestissä myös muistutetaan, että testit eivät saisi jäätyä kotiinkuljetuksen aikana.

THL:n suositusten mukaisesti koulut eivät opasta testien suorittamisessa tai kerää tietoja testivastauksista. Testin tulosta ei myöskään ole velvollisuutta kertoa koululle. THL kuitenkin suosittelee kertomaan omasta sairastumisesta niille läheisille henkilöille, joiden kanssa on ollut kontaktissa tartuttavuusaikana.

Jos kotitestin tulos negatiivinen, mutta koronaan viittaavat oireet jatkuvat, testi tulisi toistaa 1-2 kertaa noin kahden vuorokauden välein. Oireisena tulisi välttää kodin ulkopuolisia kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan oireiden alusta lähtien, vaikka testi olisi toistetustikin negatiivinen.

Jos testitulos on positiivinen, noudatetaan esisijaisesti paikallisen tai alueellisen tartuntatautiviranomaisen suosituksia.