Varkauden entinen kaupunginjohtaja Hannu Tsupari ja Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Hynninen ovat nousemassa merkittävään asemaan Pohjois-Savon aluevaltuustossa (WL 26.2.). Paikkaneuvotteluissa demareille tuli aluevaltuuston puheenjohtajan paikka. Sen on saamassa Tsupari, joka toi selvästi eniten ääniä demareille aluevaaleissa. Kokoomus puolestaan on istuttamassa niin ikään hyvän äänipotin kerännyttä Hynnistä valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Puheenjohtajuuden myötä Tsupari ja Hynninen saavat läsnäolo- ja puheoikeuden aluehallituksessa.
Varkauden menestys aluevaaleissa ei ollut paras mahdollinen. Siihenkin nähden on hienoa, että Varkaus on saamassa näkyvät vaikuttamisen paikat Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallinnossa. Aluevaltuutetut ovat ensisijaisesti Pohjois-Savon asialla mutta on selvää, että aluevaltuustoon tarvitaan kokemusta ja näkemystä kaikkialta maakunnasta. Esimerkiksi kolminapaiselle toimintatavalle maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvitaan puolestapuhujia.
Puheenjohtajuudet ovat hyvä saavutus myös sikäli, että keskusta oli erittäin vahva Pohjois-Savon vaaleissa. Nyt merkittävät paikan demreiden ja kokoomuksen jyvityksestä päätyvät Varkauteen.
Kati Hynnisen valinta sai tuoreeltaan aikaan jääviyskeskustelua. Esteellisyyksiä päätöksenteossa tapauskohtaisesti voi tulla mutta kuntalaki ei asetelmaa kiellä, arvioidaan kokoomuksesta (WL 26.2.). Kaiken kaikkiaan koettelun alla tulee aluevaltuuston ensimmäisellä kaudella olemaan, kenen hattu päässä päätöksentekoa kulloinkin harjoitetaan. Enin osa aluevaltuutetuista on myös oman kuntansa valtuutettuja. On sinällään selvä, että kuntapolitiikan tuntemusta tarvitaan myös aluevaltuutetun työssä ja toisinpäin.