Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Päätoimittajalta Sari Ristamäki Naiset tekivät maihinnousun Varkaudessa mutta paikallispolitiikkaa se tuskin erityisesti muuttaa

Uusi valtuustokausi on pyöräytetty käyntiin Varkaudessa. Vasemmistopuolueet saivat väistyä valtuuston, hallituksen ja lautakuntien ykkösjohtopaikoilta oikeistopuolueiden tieltä. Muutos tuntuu isolta kaupungissa, jossa tavallisesti vallan valttikortit ovat olleet demareilla. Seuraavat neljä vuotta lähes kaikki puheenjohtajuudet ovat kokoomuksen käsissä.

On kuitenkin vaikeaa sanoa, tuoko se erityistä muutosta varkautelaiseen päätöksentekoon. Enin osa johtopaikoille kivunneista on kokeneita, useamman valtuustokauden paikallispoliitikkoja, jotka ovat olleet päätöksenteon keskiössä ennenkin.

Paineet saada Varkauden taloutta raiteilleen ovat kovat. Se on kuitenkin ihan yhtä vaikeaa kuin tähänkin asti, säästökohteita on yhtä vaikeaa löytää, investointeja yhtä vaikeaa arvottaa ja lakisääteisiä palveluita on yhtä paljon kuin ennenkin.

Rikkumatonta yksituumaisuutta oikeistokoalitiolle on vaikeaa povata. Kun enemmistö on vain yhden äänen kokoinen, monenmoisille taitavilla lobbareille on pelin paikat tiukoissa tilanteissa. Oikeisto tarvitsee vasemmistoa tuekseen, jos ikäviä päätöksiä pitää tehdä.

Valtuustokauden piti olla sovun, yhteisymmärryksen ja konsensuksen kyllästämään. Varkauden vuoksi pitää toivoa, että poliitikot kykenevät kulkemaan yhä siihen suuntaan.

Varkauden kaupungin strategiset painopisteet tuskin muuttuvat oleellisesti, vaikka kuuluisa 62 000 asukkaan kaupungin tavoite takuuvarmasti lentää tällä kierroksella roskapönttöön. Eniten strategisia muutoksia tuo valtakunnallinen sote-uudistus, joka näivettää Varkaudenkin budjetin puoleen nykyisestä ja siirtää sosiaali- ja terveyspalvelut Pohjois-Savon maakunnan hoitoon.

Valtuustokauden piti olla sovun, yhteisymmärryksen ja konsensuksen kyllästämään.

Jos Kari Rajamäki (sd.) ei olisi luovuttanut kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtäviä Pia Hedmanille (sd.) muutamaksi kuukaudeksi, Varkauden kaikki ykköspuheenjohtajien paikat olisivat olleet miehillä menneellä valtuustokaudella. Tässä suhteessa nyt tulee iso muutos: uusi valtuustokausi nostaa naisten asemaa tuntuvasti.

Jo oli aikakin.

Kaisa Hartikainen-Herrasta (kok.) ja Pia Hedmanin pätkäkautta ennen Varkauden kaupunginvaltuuston naispuheenjohtajana on ollut vain Irma Peiponen (sd.).

Kati Hynninen (kok.) puolestaan on kolmas nainen kaupunginhallituksen johdossa. Häntä ovat edeltäneet kaksi muuta oikeistonaista, Kaarina Rastas (kd.) ja Minna Selkomaa (kok.). Kati Hynninen johtaa myös kaupunginhallituksen elinvoimajaostoa.

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan puheenjohtajaksi valittiin nyt Mervi Pietinen (kok.), tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Hilkka Koponen (kok.), teknisen lautakunnan lupajaoston puheenjohtajaksi Satu Reisko (kok.) ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi Toini Juvonen-Nissinen (kesk.).

Miehille jäivät enää Esa Tuovisen luotsaama tekninen lautakunta ja Jari Tikkasen johtama kasvun ja oppimisen lautakunta. Perusturvalautakunta odottaa vielä joroislaisten valintoja.

Tuskin paikallispolitiikka muuttuu mihinkään naisten maihinnoususta. Se on nähty jo monessa muussa kunnassa ja maan johdossakin. Ei vain kuulu enää nykypäivään, että johtopaikoille valitaan yksinomaan miehiä, kun noin puolet valtuutetuista on melkein kunnassa kuin kunnassa naisia, niin kuin myös Varkaudessa.